tiistai 27. marraskuuta 2012

Kaunista kotiin & music for the soul

Jo jonkin aikaa olen haaveillut Karlssonin Flip-kellosta keittiöön. Päädyin Mini Flipiin, joka meidän keittiöön mukavamman kokoinen. Viime viikolla se meille vihdoin kotiutui ja viikonloppuna päätyi keittiön seinälle saakka. Päivämäärä ei ikävä kyllä ole pysynyt ihan tahdissa (huom. kuvassa ilman patteriakin), joten täytyy vähän seurata tilannetta. Vuosiluku sentään päätyi tyylini mukaisesti pysyvästi 1960-luvulle.

Tuunausprojektini etenee myös mukavasti ja on jo näin neulomisvaiheessakin testikäytössä. Meidän beagle lepäilee harva se ilta työn päällä sitä mukaa kuin se valmistuu. Ilmeisesti siis sopivan pehmeä ja lämmin nukkumapaikka meidän vanhalle herralle.

Ehdin tässä ostaa jo kauniita lahjanauhoja ja muita tarvikkeita joululahjoja varten, mutta en ole varmaan koskaan aiemmin ollut näin myöhässä joululahjojen kanssa. Syyskiireet ovat töissä kestäneet poikkeuksellisen pitkään, joten aika ei ole vain riittänyt. Tykkään vaan niin lahjojen hankinnasta ja paketoinnista sekä joulunajasta yleensäkin, että haluaisin nauttia siitä ajasta valmisteluineen mahdollisimman pitkään.

Posti toi sitten vihdoin viime viikolla sekä King Animalin että Celebration Dayn. Ei kyllä tällä kertaa voi tosiaankin toimitusnopeuksilla kehua, kun molemmat saapuivat lähes viikon julkaisupäivän jälkeen. Mutta ei se mitään, olivat kyllä molemmat sen arvoisia. Erityisesti Celebration Day oli mahtava kokemus. Tilasin paketin, jossa on sekä cd että blu-ray. Mielestäni sekä kuvan- että äänenlaatu olivat loistavia puhumattakaan bändistä. Kashmir toimi ehkä parhaiten ja Good Times Bad Times oli aivan loistava veto alkuun.


Nyt ei sitten enää tarvitse turvautua näihin YouTube-pätkiin, joita on tullut monta vuotta katseltua. Mutta kiitos niistäkin; näillä on sydämessäni ollut tärkeä paikka näiden vuosien aikana. Kuvan- ja äänenlaadusta viis.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti