tiistai 13. marraskuuta 2012

Puikkojen kilinää: Tuunausta vaille valmis

Sain viime viikolla valmiiksi talvipeiton ja käytössäkin kuuluu jo olleen. Tykkään tuosta Kelo-langasta ja sillä neulomisesta. Lanka on sopivan paksua eikä ainakaan neuloessa nukkaannu.


Ja se tuunausta vaille valmis aiemmin tehty peitto... Siis tuunaus tarkoittaa tällä kertaa purkamista. Kun on harrastusmielessä neulonut jo yli 20 vuotta, voi omassa tekniikassa olla paljonkin hiomista etenkin mm. neuleiden viimeistelyssä ja saumoissa. Mutta aina voi oppia uutta! Niinpä löydettyäni videon kuinka parhaiten vaihdetaan uusi lanka; se oli menoa se. Venäläinen tapa toimi niin hyvin, että ajattelin sitten tehdä koko työn uudelleen. Nopeastihan se kuitenkin valmistuu nyt kun koko lanka on jo yhtenä keränä ja erityisesti kun on työnä mukava, niin mikäs siinä!























Niitä neulontavideoita löytyy Drops Designin sivuilta. Olen niistä aiemminkin oppinut monta juttua, sillä aina voi tehdä paremmin tai helpommalla. Vinkiksi vaan kaikille, jotka ovat oppineet tekemään nurjat silmukat Amerikan malliin; apua!

Ja ylipäänsä oma neuvoni neulomiseen on se, että purkamista ei pidä pelätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti