sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Jotain pehmeää, kaunista ja herkullista

Joulunpyhät jatkuvat loppiaiseen ja onhan tämä aika yhtä juhlaa, kun saman pituinen on lomakin tänä vuonna. Perinteisten joulurutiinien lisäksi itse juhlapyhät tuntuvat menevän syödessä, neuloessa ja lehtiä lukiessa. Kotona taas on syömisen, neulomisen ja lehtien lukemisen lisäksi ehtinyt myös pelata Menolippu-peliä, katsoa pari jaksoa Midsomerin murhia (kaudelta joka jäi vuosi sitten kesken muuton vuoksi), järjestää keittiön kaapit (siis oikeasti järjestää muuton jälkeen - olen siis kohta vuoden vältellyt sitä, koska tiesin, että se on valtava urakka) ja käydä katsomassa Hobitti. Ja voi, paluu Keski-Maahan oli varsin miellyttävä!

Nykyään myös joululahjat ovat aika ruoka- ja kynttiläpainotteisia ja hyvä niin. Osa ihanuuksista tuli meille bingo-palkintoina, jonka pelaaminen on meillä nykyään perinne. Tänä vuonna vanhempani putsasivat pöydän molemmilla pelatuilla kierroksilla; toinen vei ensimmäisen pelikierroksen neljä palkintoa ja toinen toisen kierroksen. Bingossa on meillä kuitenkin tapana, että niitä palkintoja saa pelin jälkeen vapaasti vaihtaa; no questions asked.

Joulupukki toi myös mm. muutaman kerän lankaa ja koiralle pehmeiden pakettien lisäksi uuden rottinkisängyn eli nitinitin, joksi sitä meillä kutsutaan. Tänä vuonna meidän beagle yllättikin avaamalla pakettinsa jo etukäteen aatonaattona heti aamusta kaivamalla esiin pari omaa pakettiaan kaikkien muiden joukosta niiden ollessa vielä varastossa. Toisesta löytyi apina-lelu ja toisesta paketti Jumboneja, jonka tietysti söi kokonaan salaa.


Itselleni piti hankkia vielä joululahjat kotimatkalla Hemtexistä eli aivan uskomattoman ihanan pehmeät viltit. Sellaisilla sain loikoilla koko joulun (neuloen ja lehtiä lukien) ja kun hyviä vilttejä on niin vaikea löytää, niin pakkohan sellaiset oli heti käydä hakemassa. Viltin kun tulee olla kaunis ja pehmeä, mutta myös pestävä sekä koirankestävä; koiran kynnet nimittäin tarttuvat kaikkeen helposti kiinni. Ja kyllä, se kaikkea pehmeää rakastava beagle on ollut myös uusiin viltteihin tyytyväinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti