sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Juustokakuista parhain

Muutama viikko sitten tuli tehtyä taas omaa suosikkijuustokakkuani. Muistelisin, että olen löytänyt ohjeen ainakin yli kymmenen vuotta sitten Me Naiset -lehdestä tai vastaavasta. Siihen aikaan ohje oli vielä harvinaisuus, sillä juustokakuthan ovat Suomessa aika tuore tuttavuus. Nykyisin ohjeita on pilvin pimein ja juustokakutkin alkavat täälläkin maistua siltä miltä pitää.

Mutta tämä Yammy hey; tämä oikeasti aika täydellinen tapaus.

Yammy Hey -juustokakku (vuosien mittaan muuntelemillani ohjeilla)

Pohja:

175 g esim. digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:

5 liivatelehteä
160 g tummaa suklaata (itse käytin tässä kaapista löytynyttä Fazerin sinistä)

200 g tuorejuustoa (mascarpone on kyllä paras)
1 1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
1/4 dl amerettoa tai muuta likööriä

Murskaa keksit ja lisää muruihin sulatettu voi. Painele seos vuokaan ja laita jääkaappiin odottamaan.

Sulata suklaa vesihauteessa. Laita liivatteet vesilasiin pehmenemään. Vaahdota kerma ja valkuaiset. Sekoita tuorejuustoon sokerit, keltuaiset, hieman jäähtynyt suklaa, alkoholi ja vesitilkkaan sulatetut liivatteet. Sekoita vaahdot varovasti nostellen tuorejuustoseokseen. Kaada seos keksipohjalle. Laita kakku jääkaappiin ja tarjoile mielellään vasta seuraavana päivänä. Koristeeksi päälle voi ripotella kaakaojauhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti