Olen siitä onnellisessa asemassa on päässäni on viime aikoina soinut hyvä musiikki: Soundgardenin King Animal. Useinhan päässä soi joku kammotus, josta ei pääse millään eroon. Mutta oikeastihan moni voisi jopa maksaa siitä, että päässä soi non-stopina Chris Cornellin ääni.
Levyn ykkössuosikkini taitaa olla Non-State Actor. Mutta nyt muutaman viikon kuuntelulla levyltä löytyy monta muutakin ehdotonta helmeä kuten Taree, By Crooked Steps, Eyelid's Mouth ja Blood on the Valley Floor. Mutta non-stopina tuntuu soivan juuri Taree ja Non-State Actor:
Viime viikonloppuna etsiskelin levyhyllystäni ensimmäistä Soundgardenin levyäni Louder Than Lovea, mutta ilmeisesti olen senkin mennyt joskus 1990-luvulla mennyt vaihtamaan veljeni kanssa. Luultavasti sekin siis löytyy Mudhoneyn levyjen kanssa pikkuveljeni vinyylihyllystä samoin kuin mm. vuonna 1991 ostamani Nirvanan Nevermind. Nämä ovat niitä virheitä elämässä, joita ei koskaan soisi tapahtuvan; mutta minkäs teet.
Viime viikkoina olen seurannut Yle Teemalta Metal Evolution -sarjaa, joka on ollut oikein viihdyttävä. Seurauksena on toki ollut se, että oikein mikään ei kuulosta enää metallilta. Mitä on siis metalli? Oikeastihan musiikkia ei voi lokeroida ja kaikenlainen musiikki vaikuttaa toiseen, josta muodostuu uutta musiikkia. Itselleni esim. grunge tarkoittaa enemmän aikakautta kuin musiikkityyliä. Mikä vetoaa kuhunkin on tietysti makuasia; itseeni riffit ja lauluääni sekä vaadin kyllä melodiaa ja aitoa soundia. Toisaalta voin pitää mistä vaan, mutta eihän siitä tietenkään ole mitään haittaa, jos mukana on esim. Robert Plant, Chris Cornell, Mike Patton, Jim Morrison, Jimmy Page tai vaikka Stevie Winwood. Niin ja olen heikkona mm. Phil Spectorin tuottamaan musiikkiin...
Levyn ykkössuosikkini taitaa olla Non-State Actor. Mutta nyt muutaman viikon kuuntelulla levyltä löytyy monta muutakin ehdotonta helmeä kuten Taree, By Crooked Steps, Eyelid's Mouth ja Blood on the Valley Floor. Mutta non-stopina tuntuu soivan juuri Taree ja Non-State Actor:
Viime viikonloppuna etsiskelin levyhyllystäni ensimmäistä Soundgardenin levyäni Louder Than Lovea, mutta ilmeisesti olen senkin mennyt joskus 1990-luvulla mennyt vaihtamaan veljeni kanssa. Luultavasti sekin siis löytyy Mudhoneyn levyjen kanssa pikkuveljeni vinyylihyllystä samoin kuin mm. vuonna 1991 ostamani Nirvanan Nevermind. Nämä ovat niitä virheitä elämässä, joita ei koskaan soisi tapahtuvan; mutta minkäs teet.
Viime viikkoina olen seurannut Yle Teemalta Metal Evolution -sarjaa, joka on ollut oikein viihdyttävä. Seurauksena on toki ollut se, että oikein mikään ei kuulosta enää metallilta. Mitä on siis metalli? Oikeastihan musiikkia ei voi lokeroida ja kaikenlainen musiikki vaikuttaa toiseen, josta muodostuu uutta musiikkia. Itselleni esim. grunge tarkoittaa enemmän aikakautta kuin musiikkityyliä. Mikä vetoaa kuhunkin on tietysti makuasia; itseeni riffit ja lauluääni sekä vaadin kyllä melodiaa ja aitoa soundia. Toisaalta voin pitää mistä vaan, mutta eihän siitä tietenkään ole mitään haittaa, jos mukana on esim. Robert Plant, Chris Cornell, Mike Patton, Jim Morrison, Jimmy Page tai vaikka Stevie Winwood. Niin ja olen heikkona mm. Phil Spectorin tuottamaan musiikkiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti