sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Loppiaisherkkuja ricottasta

Loppiaista vietettiin viikko sitten ricotta-juustoherkkujen parissa. Ruokakaupassa myytiin 20 sentin hintaan per purkki ricottaa joiden viimeinen käyttöpäivä lähestyi. Olihan niitä ostettava, kun halvalla sai ja ainahan sitä jotain mukavaa keksii.

Meillä isäntä on erikoistunut tuohon ruokapuoleen. Itse en ole mikään ruoanlaittaja, mutta onhan sitä isännän ollessa pois lapselle jotain keksittävä. Tykkään enemmän leipomisesta ja jälkiruoista, joten työnjako menee meillä niin. Pääsen toki helpommalla, koska jälkiruokia ei meillä ole kuin viikonloppuisin.

Toinen ricotta-purkki päätyi pastaan, jossa oli mukana mm. myös pekonia, tomaattia ja paprikaa.

Toinen purkki eli minun osuuteni päätyi mustikka-ricottapiirakkaan, johon löysin ohjeen Kotiliesi-lehden -sivuilta. Meillä oli jääkaapissa mustikoita, joten käytin tällä kertaa niitä.

Piirakka oli todella hyvää; teen ehdottomasti joskus toistekin. Ricotta tuo piirakkaan myös aivan omanlaisen maun ja sopi oikein hyvin mustikan kanssa. Ehkäpä kokeilen sitä vadelmaakin joskus!


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti