keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tilkkuja ja rottinkia

Kävin jokin aika sitten katselemassa alennusmyyntien viimeisiä eriä; nythän ne alkavat ollakin jo ohi. Tässä loppuvaiheessahan voi tehdä ne parhaat löydöt, kun alkaa oikeasti poistomyynnit ja joskus loppuunmyytyjä tuotteita löytyykin kuitenkin jostain hyllystä. Nykyään oikeastaan käynkin enää vaan alennusmyyntien poistokierroksella ellei ole jotain erityistä mitä etsii huokeammalla hinnalla.

Mukaani tarttui Pentikin korit, joita katselin jo tammikuun alussa toisessa myymälässä. Silloin en niitä raaskinut ostaa, mutta tulin myöhemmin toisiin ajatuksiin, sillä nämähän olisivat loistavat Kivi-kynttilöiden säilyttämiseen. Kävin niitä etsimässä Pentikin tehtaanmyymälästä, jossa niitä ei enää ollut, mutta myöhemmin niitä löytyi sitten toisesta myymälästä. Ja olivat myös aivan täydelliset keittiön kulmakaappiin niille Kivi-kynttilöille.

Stockmannilta tilasin heti alennusmyyntien alkaessa tilkkutyynyt, jotka olin nähnyt aiemmin  kuvastossa. Toimitus kesti jonkin aikaa, mutta ostinkin nämä vähän kuin joulutyynyiksi ja pakkasin ne odottamaan loppuvuotta.

Pidän todella paljon tilkkutöistä ja olenkin viime aikoina ihaillut Kotiliesi-blogin käsitöitä. Sivuilta löytyy kyllä käsittämättömän hienoja juttuja! Ei voi kuin vaan ihailla. Tilkkutöitä olisi ihana itsekin tehdä, mutta haluaisin siihen ehkä ensin jotain opastusta. Sitä paitsi, minulla on aivan liian paljon lankaa, että ei oikein kannata muista harrastuksista haaveilla. Mutta ihailla voi muiden käsittämättömän upeita luomuksia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti