keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Orvokkien aika

Tänä keväänä ajattelin siirtyä jo orvokkeihin parvekkeella. Nekin kun tykkäävät enemmän viileästä ja ovat keväästä ja alkukesästä parhaimmillaan. Kesän lämmetessä alkavatkin sitten kerätä tuholaisia ja viimeistään heinäkuun alussa niiden aika on ohi. Mutta käsittämättömän sitkeitä sissejä orvokit ovat!

Pari vuotta sitten kun olimme matkoilla, unohti meidän koiran- ja kukkienhoitaja avaimet sisälle ja kukat olivat viikon ilman kastelua; koira jäi kyllä hoitajan kanssa oven ulkopuolelle eikä jäänyt ilman hoitoa. Kuvitella voi, että kuivuivat täysin rutikuiviksi eikä niissä ollut mitään elonmerkkejä (ei minkäälaisia!). Pakko oli kuitenkin kokeilla kastelemalla vieläkö ne siitä mitenkään virkoaisivat ja uskomatonta kyllä; muutamassa tunnissa siitä elpyivät. Kukkivat vielä monta viikkoa, kunnes tuli heinäkuu ja liian lämmintä. Ja kyllä, sama hoitaja on meillä käytössä edelleen; vahinkoja sattuu.

Tällä kertaa päädyin valko-violetteihin orvokkeihin. Sen olen oppinut näiden orvokkien ja petunioiden kanssa, että jos niitä meinaa laittaa useampaan paikkaan, kannattaa ostaa koko satsi kerralla. Voit olla nimittäin varma, että seuraavalla kerralla ei varmasti samaa väriä ole kuitenkaan saatavilla!


Olisin myös istuttanut uudet muratit jo kesää varten, mutta kaupassa ei tällä kertaa ollutkaan soveltuvaa murattia. Päätin sitten kuitenkin jättää vielä vanhat muratit istutuksiin ja leikkasin vanhat versot lyhyeksi. Siinä on sitten paikat murateille valmiiksi, kun niitä taas kaupasta löytyy. Mutta katsellaan, josko siitä kuitenkin lähtisivät kasvamaan. Pidin niitä jo täysin kuolleina, mutta olivat kuitenkin jämäkän tuntuisia, kun niitä leikkasin. Viime vuonna kuolleet muratit olivat aivan velttoja ja jotenkin aivan erilaisia, joten täytyy nyt katsoa ja kokeilla.



Ensimmäisenä yönä käytiin ainakin parvekkeen ulkopuolella pakkasella ja aamulla kävelytietkin olivat jäässä, joten vähän nuokuksissa orvokit olivat. Kestävät kuitenkin hyvin kylmää ja tästähän se kevät lähtee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti