sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Browniejuustokakku

Näin jo kauan sitten kakkukirjassa kuvan browniejuustokakusta, jota päätin nyt sitten kokeilla. Samannäköistä siitä ei todellakaan tullut kuin kirjassa, mutta maku oli oikein hyvä!












Juustokakussa on kolme osaa ja ensimmäisenä valmistetaan brownie.

Brownie

2 1/4 dl sokeria
1 1/5 dl kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
3 rkl sulatettua voita

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa. Vatkaa kananmunat kevyesti vaahdoksi ja lisää vaahtoon sulatettu voi. Sekoita kananmunaseos kuiviin aineksiin. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai uuninpellille. Kypsennä brownieta noin 20 minuuttia tai kunnes se tuntuu kiinteältä. Jäähdytä brownieta sen aikaa, kun valmistelet juustokakun muut osat.

Minusta brownieta valmistui todella suuri määrä ja luulisin, että 2/3 tästä määrästä olisi hyvin riittänyt tai jopa vähempikin. Tai vaihtoehtoisesti keksipohjan olisi voinut kokonaan korvata tällä määrällä valmistettua brownie-kakkua. Brownie oli kyllä oikein hyvää ja ylijääneet palat kyllä söi muutenkin ihan mielellään.




Seuraavana vuorossa oli kakun keksipohja.

Pohja

150 g Digestive-keksejä
2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl sulatettua voita

Jauha keksit muruiksi monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja sulatettu voi. Painele seos vuokaan (ohjeessa halkaisijaltaan 28 cm:n irtopohjavuoka). Kypsennä keksipohjaa 10 minuuttia ja jätä se jäähtymään.

Tätä keksipohjaa ei kakussa olisi välttämättä tarvinut ollenkaan. Se on kyllä ihan hyvää, mutta brownie vie joka tapauksessa kaiken huomion. 



Lopuksi valmistetaan juustokakun täyte. 

Täyte

800 g tuorejuustoa esim. Philadelphiaa
2 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä
1 rkl vaniljasokeria
4 kananmunaa

Vatkaa juusto vatkaimella pehmeäksi ja kuohkeaksi. Sekoita siihen sokeri, maissitärkkelys ja vaniljasokeri. Lisää sen jälkeen seokseen kananmunat yksitellen ja vatkaa seosta jokaisen kananmunan jälkeen minuutin verran. 



Lopuksi yhdistellään ja paistetaan.

Leikkaa browniepohja 2 x 2 cm:n ruuduiksi. Kaada keksipohjan päälle juustotäytettä ja levitä brownieruudut sen päälle. Kaada päälle loput juustotäytteestä ja kypsennä kakkua uunissa noin 60 minuuttia tai kunnes se on keskeltä juuri ja juuri jähmettynyt. Jäädytä kakku ja laita jääkaappiin kelmulla peitettynä ainakin seuraavaan päivään saakka.


Oma kakkuni ehti päältä hieman ruskistua ennen kuin ehdin laittaa leivinpaperin päälle. Väri ei kuitenkaan makua haitannut. Tämä kakku tosiaankin paranee mitä pidempään on jääkaapissa.

Tuli kuitenkin mieleen, että tätä kakkua on kyllä kokeiltava kylmänäkin versiona eli ilman paistamista ja liivatteella hyydytettynä. Sen version voisi tehdä myös pelkällä browniepohjalla.

Mutta erittäin hyvää näinkin!



2 kommenttia:

  1. Tämä juustokakku oli tosiaan hyvää ja täytyy seuraavaksi kokeilla vähän muokaten miten sellainen onnistuu.

    VastaaPoista