torstai 9. toukokuuta 2013

Ihanaa inspiraatiota

Taannoin kotiin tupsahti Hobby Hallin kuvasto ja täytyy kyllä sanoa, että ne kuvastot ovat keväällä ja kesällä aivan uskomattomia. Kuvat ovat aivan ihania ja kuvasto on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia tuotteita. Kaikkea ei voi saada eikä meille todellakaan mahdu, mutta jos jotain pientä kuitenkin!

Pidän valtavasti Uuden-Englannin tyylistä tai varsinkin tykkään katsella sitä kuvissa. Jos asuisin Uudessa-Englannissa kotini varmaan voisi olla sellainen, ehkä. Tykkään myös vastaavasti maalaisromantiikasta ja rakastan katsella sellaisia kuvia kodeista. Lisäksi tykkään niin monesta muustakin asiasta, kuten väreistä, kukista, peltikylteistä ja mainosjulisteista jne., joten kotini on siten sen näköinen kuin minä ja perheeni. En erityisesti välitä teemoista kodeissa tms. sillä koti ei ole oikein ole lavastamista varten vaan sen pitäisi aina kertoa kodin asukkaista ja heidän elämästään. Itse keräilen kaikenlaista (jep, olen myös hamstraaja) eikä meillä kotona ole mitään erityistä tyyliä; tai tietenkin on, se joka on kaikilla: se meidän oma tyyli. Sisustuksessa olen avoin kaikenlaisille asioille ja voin pitää mistä vaan, jos se vaan minua miellyttää. Mix and match sopivassa suhteessa! Sama pätee myös muuhunkin elämässä kuten esim. musiikkiin: olen ehdottomasti rock, mutta kuuntelen mitä vaan, jos biisi on hyvä!

Mutta tämä Hobby Hallin kuvasto oli kyllä taas melkoinen. Kuvasto oli täynnä toinen toistaan ihanampia rottinkikalusteita ja ihania maalaisromanttisia ja merihenkisiä huonekalua, ruutua, raitaa ja tähtikuviota. Joskus voi kuvasto kyllä olla lähes täydellinen visuaalisesti ja hintatasokin on ihan kohtuullinen. Ja mikä parasta haaveilla voi ja pitääkin eikä silti tarvitse kaikkea tilata. Jossain vaiheessa on vaan ymmärrettävä, ettei kaikkea voi hamstrata kotiin vaikka kuinka haluaisi. Esim. nuo tähtiarkut olisivat aivan huikeat, mutta täytyisi olla niille paikka valmiina ja idea siitä mitä niissä säilyttää. Kun ei ole, täytyy vaan tällä kertaa skipata, mutta jätetään muistiin, jos sopiva käyttötarkoitus ilmenee!


Joku kuitenkin natsasi täydellisesti. Työhuoneeseen olin ajatellut hankkia Ikean Hemnesin tv-tason työpöytäni alle lipastoksi entisen kalusteen tilalle, mutta tämä kuvastossa ollut penkki olikin vielä parempi siihen paikkaan. Vielä sopivamman kokoinen ja tosi kivan näköinen; ripaus New Englandia ja kuitenkin tuo puu tekee siitä enemmän minun tyylisen. Ja mikä parasta, jos aikanaan haluaa tätä käyttää jossain muualla, niin sopii tosiaan penkiksi ja on myös maalattavissa uudelleen, jos väriä haluaa vaihtaa, poistaa tekstit tai muuten vaan kunnostaa. Olen tykästynyt myös noihin vetimiin, joten nyt sain sellaiset itsellekin sopivan pienessä mittakaavassa.

Olen tähtikuvion ystävä ja tykkään valtavasti siitä erilaisissa tuotteissa. En ole niitä tähtikuvioita kuitenkaan kovinkaan paljon hankkinut, koska tähtikuvion miinus on se, että sen käyttö menee niin helposti yli. Luulen, että olen itse saavuttanut sen maksimitason, ainakin melkin. Minulla on kaksi pientä rottinkista tähtikuviollista lyhtyä/maljakkoa, joita käytän kukkaruukkuina sekä Topin käyttämällä sohvalla tähtikuvioiset tyynyt. Nyt tulee penkissä kolme tähteä lisää sekä tilasin samalla Hobby Hallista noihin mainittuihin lyhtyihin sopivan isomman rottinkilyhdyn. Ja tavoistani poiketen, kykenin niitäkin tilaamaan vain yhden ja sillekin on jo paikka tiedossa.


Muuttaessa kyllä huomaa kuinka paljon sitä tavaraa on ja olenkin viimeisen vuoden aikana pyrkinyt muuttamaan tapojani. Yritän pyrkiä siihen, että hankkisin tosiaan vain tavaroita, joille on käyttötarkoitus ja paikka valmiina. Tavarat pitäisi myös aina hankkia käyttöön eikä pelkäksi koristeeksi. Käyttö itsessään saa olla mitä vaan, usein juuri jotain aivan toista kuin mihin se on alunperin tarkoitettu. Nyt olen kyllä alkanut vielä haaveilla yhdestä tähtikuvioisesta turhuudesta nimittäin sherpa-peitosta. Kyllähän sekin meillä ehdottomasti käyttöön tulisi, koska meidän asunnon korkeudella tuulee aina ja varsinkin talvi-iltaisin lattiat ovat todella viileitä ja viltit ovat kovassa käytössä. Ja jos ei muuten, niin aina tuo meidän nelitassu etsii pehmeää makuupaikkaa. Täytyy vaan nyt vielä harkita asiaa vieläkö tähtikiintiössä on tilaa vai joku pitää siirtyä muihin kuvioihin. Ja rehellisyyden nimissä, onhan meillä noita vilttejä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti