maanantai 20. toukokuuta 2013

Punainen piristää aina

Pieni tai suurempikin pala punaista piristää kummasti. Muutama mansikkakin on jo kypsynyt ikkunalla ja täytyy kohta puolin miettiä, josko tätäkin mansikantaimea istuttaisi suurempaan ruukkuun ja veisi parvekkeelle. Mansikka tarvitsee ainakin tosi paljon vettä ja sitä saa kyllä kastella ihan päivittäin.

Samanlainen vesisieppo on kyllä hortensia. Multa kuivuu todella nopeasti ja sisällä on saanut kastella niitä noin joka toinen päivä. Tämä viime kesästä talven yli selvinnyt hortensia alkaa pikkuhiljaa availla nuppujaan. Tällä kertaa näyttäisi tulevan punaiset kukat. Mielestäni viime kesänä olivat siniset, mutta se pitäisi tarkistaa viime kesän valokuvista. Kukkien värihän vaihtelee maan happamuuden mukaan, joten nyt on sitten punaisen vuoro.

Bougainvilleat eli ihmeköynnöksetkin aloittavat taas uutta kukintaa. Uusia nuppuja on tullut useampaankin kohtaan ja tässäkin on niin kauniit kirkkaan punaiset kukat. Vielä en vienyt niitä parvekkeelle ja harkitsen vielä asiaa. Näiden köynnöksethän ovat aika jämäkkiä ja vaativat ympärilleen aika suuren tilan, sillä kasveissa on todella suuret ja tarttuvat piikit. Ikkunalaudallakin tarttuvat aina hihaan, mikäli niitä ei sijoitettu riittävän kauas. Toistaalta viihtyvät kyllä parvekkeella niin hyvin, että enköhän ne sinne tänäkin vuonna vie. Lasitetun parvekkeen huono puoli on se, että tuholaisia tulee kesällä kasveihin todella helposti, mutta niin niitä tulee ikkunalaudallakin. Näissäkin oli jo punkkiviljelmä, mutta myrkytyksen jälkeen alkoivatkin sitten jo heti kukkia. Nykyään tuntuu, että melkein jokaisen kasvin mukana tulee kaupasta kotiin joku tuholainen eli täytynee alkaa jatkossa ensimmäiseksi myrkytyshommiin melkein noin varmuuden vuoksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti