torstai 15. elokuuta 2013

Syyskesän syklaami

Mietin viikonloppuna, että vieläkö on liian lämmintä syklaamille, mutta ainakaan tällä viikolla siitä ei ole sateiden vuoksi tarvinut huolehtia. Liian lämpimässähän syklaami ei kestä ollenkaan ja syyskuu sille onkin parasta aikaa. Mutta kun syyskuu on aina ohi niin nopeasti ja näistä yhdestä syksyn suosikeistani nauttisin mielelläni mahdollisimman pitkään!


Siivoilin tuossa jo vähän parveketta ja heitin pois varjoisalle puolella olleet huonokuntoiset petuniat. On vaan uskottava, että petuniat eivät tosiaan sillä puolella kestä. Vaikka paikka ei täysin varjossa olekaan, valoa ei vaan ole niille riittävästi. Muratit sen sijaan kukoistavat ja samassa paikassa luulisi viihtyvän myös syklaamit.

Syklaamihan on aika haasteellinen kasteltava. Liian lämpimässä ja auringossa se kuivuu todella nopeasti. Se toki elpyy joistakin kerroista, mutta ei kyllä kestä kuivumista toistuvasti. Liian kosteana syklaami taas helposti mätänee, joten kastelu on varjopuolella sitten pidettävä aisoissa. Myöhemmin syksyllä säiden viiletessä syklaamin kanssa pärjää helpoiten ja silloin se onkin ihana parvekkeen väripisara. Pakkasten tullessa kuitenkin syklaamin aika lopullisesti ohi, sillä koko kasvi jäätyy ja sen sulaessa uudelleen syklaami on entinen.


Joskus olen kokeillut pitää syklaamia sisätiloissakin, mutta ei se tunnu oikein viihtyvän vaan tarvitsee viileämpää ja kosteampaa ilmaa. Varmasti jollain lasikuistilla tai viileässä huoneessa se pärjäisi todella hyvin. Lasitetulla parvekkeella syklaami viihtyy kyllä hyvin tietenkin aina kyseisestä loppukesästä ja syksystä riippuen; toivottavasti tänä syksynä mahdollisimman pitkään. Mitään pakkasia en siis toivo vielä pitkään aikaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti