maanantai 23. joulukuuta 2013

Pipareita, pähkinöitä ja popcornia

Perinteiseen tapaan joulukuussa leivottu pipareita ja muistettu pienillä herkkukoreilla opettajia ja tuttuja. Mitä sitä hyvää systeemiä vaihtamaan; herkkulahjanhan voi aina antaa tarpeen tullen eteenpäin! Itse ainakin tykkään kaikesta joka tulee käyttöön.

Tänä jouluna pipareiden pääleipuri olikin poikani, joka kaulitsi itse taikinan ja kaikki! Myös pursotuskoristeluja teki taitavasti mm. Shrek-pipareihin. Muutenkin piparivalikoima oli aika lailla pääkokin mukainen dinosauruksista pingviineihin. Toki sain itsekin kasan omia suosikkejani, jotka koristeltiin taas perinteen mukaan vampyyrimuumeiksi.

Osalta vampyyreista puuttui kyllä ennen paistoa vähän jalkaa ja kättä ja muitakin osia, kun kerjäävä lemmikki näki tilaisuutensa tulleen. Pitäähän sitä itse käydä ruokaa hakemassa, kun kukaan ei koskaan anna koiralle ruokaa eikä varmaan vettäkään! Täytyy jatkossa muistaa, kun leivonnassa joutuu väkisinkin paistoruuhkan vuoksi käyttämään alempia lisätasoja, että koiraa ei parane jättää hetkeksikään vahtimatta! Ja ihan oikeasti, koiralle oli varattu ihan oma omalla nimellä koristeltu vampyyrimuumi, jonka taisi kyllä poikani lopulta syödä; mutta kyllä Topikin jonkun murusen sai ja vettäkin on aina kupissa.

 

Olen jo vuosikausia kasannut jouluisin muutaman samantyyppisen herkkuasetelman viemisiksi mm. töihin, opettajille ja päiväkotiin. Karkkien lisäksi olen joukkoon lisännyt popcornia, erilaisia tavallisia ja maustettuja pähkinöitä jne. Joskus mukana on vaahtokarkkeja tai keksipaketti; mitä milloinkin. Ne ovat mielestäni olleet kivoja viemisiä ja niiden kasaaminen on itselleni aina ollut yksi askel joulun tunnelmaan. Yksi ihana oma perinne tässä perinteitä pullollaan olevassa talven kohokohdassa!


Tänä vuonna kävi niin, että yrityksistä huolimatta emme ehtineet mitenkään koota piparkakkutaloa jouluksi. Valmis talopaketti on jo ostettu, mutta nyt ei auta muu kuin pistää se pystyyn joulun pyhien aikana! Mutta hyvä niin, kun leivotut piparit on loppu, niin hyvä, että talo on vielä jouluna jäljellä rouskutettavaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti