keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Novitan kevätnumeron antia

Novitan lehdistä suosikkinumeroni ovat talvilehti sekä erityisesti syksylehti, mutta mielelläänhän nämä kevät- ja kesälehdetkin käy läpi. Viime vuosina kevätkauden lehdistä on harvemmin löytynyt toteutukseen asti päätyneitä ideoita ja vähän siltä näytti taas tälläkin kertaa. 


Näissä kevätkauden lehdissä on ongelmana vähän se, että langat ja värit eivät ole niin innostavia kuin syyskauden; olen syysihminen ja innostun erilaisista punaisen, violetin, ruskean sekä oranssin sävyistä ja näissä kevätkauden sävyissä taas viljellään pastellia. Pastellit ovat ihan kivoja kevättalvella, mutta eivät jotenkaan itselläni kanna sinne kesään saakka. Tämä kevätnumero oli pastellien sijasta aika tumma, mutta en saanut niistäkään väreistä tällä kertaa niin paljon irti. Kevät- ja kesänumeroissa on myös paljon pitsineuleita, joita olen aina silloin tällöin tehnyt, mutta ne ovat jotenkin hankalia, kun aina pitäisi olla niin perillä meneillään olevista kerroksista; ja en ole niitä sitten muistanut merkitä.

Parhainta antia oli kuitenkin pari naisten kuvioneuletta. Kuviot ovat kivat, mutta paidan malli itselleni vähän hankala eli itselleni liian lyhyt. Ehkä kuvion voisi toteuttaa johonkin toisenlaiseen malliin; jos siis jaksaisi taas kokeilla kuvioneuleita. Niitä on niin kiva katsella, ehkä tehdäkin, mutta toteutus ei aina ole toivotunlainen.

Tykkäsin kovasti ruskeasta naisen palmikkoneulejakusta, jossa oli käytetty ihanaa Nallen Taika-lankaa. En ole Taika-langoista ollut niin innostunut, kunnes näin kevään uutuusvärinä tulleen ruskean ja se on luonnossakin aivan ihana lanka. Neulejakku on tehty juuri siitä ruskeasta, mutta lisäksi on käytetty Huurre-lankaa. En tiedä kuinka ehdotonta olisi Huurretta tässä käyttää, mutta villatakki on kyllä todella kaunis. En ole juuri kokeillut näitä kahden langan yhdistelmiä ja niitä on näissä lehdissä kyllä paljon. Täytyy miettiä, josko sitä kaupasta löytyisi tähän pari kerää Huurretta.

Pelkästä Nallesta oli toteutettu toinen villatakki, joka oli myös mielestäni yksi parhaita lehden ohjeita. Ehkä tuo Huurre-sekoitus on kuitenkin pehmeämpi ja sitä kautta mukavamman oloinen, mutta kyllä tuo alempikin voisi ruskealla Taika-langalla toimia.



Kolmas suosikkini oli myös villatakki, jossa oli käytetty taas Huurretta sekä Pikkusiskoa. Tässä on myös tosi kauniit värit sekä mukavaa pehmeyttä. Tässäkin on ikävä kyllä niin, että valmiista varastoista ei löydy myöskään Pikkusiskoa, joten täytyy miettiä millä muulla langalla voisi tämän toteuttaa. Vähitellen pitäisi alkaa miettiä tulevia neuletöitä (varastolangoista), koska olen koko tämän viikon urakoinnut viimeistelytöiden ja saumojen parissa. Ei se niin kauheaa ole, kun on sen verran aikaa, että hommaan voi todella keskittyä ja että sitä voi tehdä luonnonvalossa. Alkaa olla tuo hämäränäkö sitä luokkaa, että iltaisin on kyllä tummien lankojen kanssa aika hankalaa. Onneksi nuo päivät pitenevät ja ommeltavat saumat vähenevät, niin kohta pääsee taas lempipuuhiin eli siihen oikeaan neulomiseen; josta on myös olympialaisissa tullut erittäin muodikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti