Talvi on ohi - ja täällä taas...

Tänä vuonna talvi oli sopivan lyhyt, lunta sopivasti ja talveksi pääsääntöisesti siedettävän lämmin. Lämmöllä tätä talvea sopiikin tulevana vuosina muistella; talvi joka alkoi tammikuussa ja päättyi helmikuun alussa. Se talvi, jolloin talviolympialaiset käytiin palmujen katveessa. Ja jep, ne kisat, joiden onnistuneen ja hyvän tunnelman isäntämaa sai itse tuhottua pienessä hetkessä kisojen jälkeen. Se siitä maailman nuorison kokoontumisesta. Toivottavasti Etelä-Korea hoitaa homman kotiin taas tyylikkäämmin.

Omaan talveeni kuuluu vuosittain juhlien kavalkadi, joka alkaa itsenäisyyspäivästä ja päätyy joulunajan pyhien kautta pojan synttäreihin ja etenee kohti kevättä muiden perheenjäsenten syntymäpäivien merkeissä. Kunnolla kevääseen onkin jo päästy, vähän kuin huomaamatta. Työpaikan vaihtaminen on pitänyt elämän kiireisenä ja lopettaessani edellisessä työssä olympialaisten alkaessa jäin lomalle selvästi talvella, mutta aloittaessani uudessa työssä pari viikkoa myöhemmin, sitä oltiinkin siirrytty suoraan kevääseen. Tästä on jo tovi vierähtänyt ja ensimmäiset leskenlehdet on nähty kauan sitten, meren jäät ovat lähteneet, joutsenet ovat saapuneet jne. Pääskyseen sentään on vielä päiviä jäljellä!

Vaihtelu virkistää, sen voin todeta työtä vaihtaneena. On helppoa jäädä paikalleen ja olla väsähtänyt. Vaatii rohkeutta jättää vanhat kuviot ja tutut ihmiset taakseen. Uudessa työssä on aluksi todella raskasta, kun oppimista on paljon ja mitään ei osaa, mutta suosittelen sitä silti. Mieltään ei voi virkistää vanhoilla asioilla, vaan sitä on rohkeasti vain kokeiltava uutta. Työpaikalla tulee kuitenkin vietettyä päivästä niin suuri osa, että on tärkeää, ettei kaikkeen rutinoidu; varsinkaan, jos itse on jo pitkään toivonut muutosta. Ensimmäisten askeleiden ottaminen on vaikeinta, mutta kun päätökset on tehty ja siihen siirrytty, uuteen elämään voi vain olla tyytyväinen.

Vaikka tämän talven lyhyys on oikeasti ihan totta, talvi on aikana sinänsä kestänyt todella pitkään. Syynä tähän on tietysti se, kun elämässä sattuu ja tapahtuu paljon, ajan käsitys tietysti voi poiketa todellisuudesta. Joulukuun alusta en juuri muista mitään, joulusta jotakin ja tammikuun alusta tuntuu olevan ikuisuus. Helmikuustakin on jo aikaa ja maaliskuukin ehti jo mennä. Nyt sitä miettiikin, onko sitä tehnyt koko aikana yhtään mitään, mutta ainakin ihan oikeasti valmistuneita käsitöitä on muutama. Luettuja lehtiä on iso pino. Shoppaillut olen ainakin ja syönyt vaikka mitä. Ehkä tässä alkaa kuitenkin olla aika siirtyä sisätiloista enemmän ulos.

Ajan kulun huomaa siitäkin, kun tuleva kesä on lähempänä kuin mennyt. Voi miten ihana ajatus! Menneen kesän tunnelmia voi onneksi silloin tällöin kaivaa pakastimesta vaikka menneen kesän mustikoina. Olen myös talven mittaan muutaman kerran tehnyt mustikkajuustokakkuja valmiiksi pakastimeen, josta niitä on mukava sulatella joko puolikkaina tai kokonaan aina tarpeen mukaan. Mustikka on siitä mukava, että talven keskelläkin pakastimesta kaivettuna, se säilyttää koostumuksensa ja maistuu aivan samalle kuin kesällä; ja maistuukin talvella vielä paremmalta. Vaikea kuvitella, että muutaman kuukauden kuluttua näitä voi poimia jo metsästä! Tai voisi, jos siis poimisi itse marjoja.

Ja toisaalta sitten taas se talvi on taas täällä. Vaikea uskoa, että se lähes yhdeksän kuukautta ehti vierähtää viime kerrasta ja viime huhtikuusta on jo ihan oikeasti ikuisuus! Tänä vuonna olen yrittänyt skipata koko Game of Thronesin odottamisen, koska se tulee, kun on tullakseen ja se hetki on nyt koittanut. Näin itse ensimmäisen jakson jo perjantaina ja katson sen tänään taas uudelleen rauhassa kotisohvalta käsin. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, viides kausi vahvistetaan jo tällä viikolla ja talvi on tulossa taas vuoden päästä huhtikuussa. Samoin kuin Mad Men, ensi vuonna kyllä viimeistä kertaa; Game of Thronesia sentään on vielä muutama kausi edessä. Onneksi.

Nyt kun ollaan jo kaikin tavoin kesäajassa ja päivän pituuskin on jo lähes 14 tuntia, on vaikea taas edes muistaa talven pimeyttä. Talven jälkeen kaikkea kuitenkin arvostaa taas niin paljon enemmän; ja onhan se niinkin, että kesän valoisuuden jälkeen, on aina oman aikansa erittäin viihtyisää pysytellä sisätiloissa, nauttia talven juhlista ja niistä syömingeistä. Ensi talvena sitten taas uudelleen!

Etenkin nyt, kun se on taas omasta ikkunasta ohi eikä seuraavakaan ihan lähiaikoina tulossa...