tiistai 17. kesäkuuta 2014

Mansikkajuustokakku

Poimin taas ruokakaupan poistomyynnistä halvalla ricotta-juustoa, josta oli sitten keksittävä taas jotain mukavaa. Tällä kertaa tein mansikkajuustokakun, jota olen ajatellut pidemmän aikaa kokeilla.



Täytteenä on perusricottatäyte. Välissä on sauvasekoittimella murskattua mansikkaa. Tätä voi kokeilla myös niin, että sekoittaa mansikkamurskan osaan täytettä, sillä kastikkeena mansikka ei täytteen välissä hyydy. Nyt sen oli tarkoitus ollakin kastike, mutta hyydytettynä voisi olla myös mielenkiintoinen. Nythän niitä mansikoita kohta saa!

Kakkuun tarvitaan:
  • 180 g domino-keksejä
  • 3 rkl voita
  • 5 dl kermaa
  • 2 prk (500 g) ricottajuustoa 
  • 2 dl sokeria
  • 8 liivatelehteä
  • mansikoita pari rasiaa

Murskaa dominokeksit ja sulata voi. Sekoita sula voi keksimurujen sekaan ja painele seos kakkuvuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon ricottajuusto sekä sokeri. Sulata liivatteet kuumaan veteen ja sekoita mukaan täytteeseen.

Murskaa sauvasekoittimella parikymmentä mansikkaa. Tarvittaessa sokeria voi laittaa mansikoiden sekaan maun mukaan, mutta yleensä sitä ei tarvita. Kaada täyte keksimurujen päälle ja kaada välillä spiraalina mansikkakastiketta täytteen päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa yön yli.


Viipaloi mansikoita kunnon keoksi kakun päälle ja nauti!


Kakussa voi käyttää myös muita tuorejuustoja, mutta ricotassa on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen aivan omanlaisensa maku. Ricotta sopii mielestäni erittäin hyvin marjaisiin juustokakkuihin. Mansikka sopii juustokakkuun erittäin hyvin ja kannattaa ehdottomasti käyttää tuoreita mansikoita. Nyt kun mansikkasesonki alkaa, tätä täytyy varmaan kokeilla taas pian uudelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti