Marraskuu parvekkeella

Olen onnistuneesti vieläkin välttänyt syysistutuksiin siirtymisen. Kesäkukat ovat vaan vielä olleet niin hyvässä hapessa marraskuusta huolimatta, että en ole vaan raaskinut niitä heittää pois. Kukkakaupoille olisi kyllä kiva mennä ja vähitellen se aika alkaa jo ollakin, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista oli kyllä nähdä viimeviikkoisen lumisateen jälkeen kuinka mielenkiintoinen yhdistelmä kukkivat pelargonit ja lumi on!

Hortensiat ovat vaihtaneet ylleen syksyiset värit ja kieltämättä nekin ovat omalla tavallaan todella kauniita. Harvemmin noita ruskan värejä parvekkeella onkaan. Parvekeruukuissa talvehtiva hortensia olisi kyllä mahtava saada Suomeen! Mutta kyllähän näistä on ollutkin iloa pitkään.

Pelargonit ovat minua vähän säälittäneet, koska ovat kasvaneet aika hienoiksi varsinkin nyt syksyn mittaan. Minulla ei vaan ole paikkaa niiden talvehtimista varten enkä jaksaisi millään raahata niitä maalle, kun eivät ole yhtenäkään vuonna sitten talvehtineet. Harmi, ettei Suomen talvea parvekkeella kestä melkein mikään.

Tulevana viikonloppuna meinaan käydä kaivamassa lyhdyt esille ja muutaman joulukoristeen ja kranssin. Tarkoitus olisi myös päästä sinne kukkakauppaan. Niissä istuttamisissa on myös sekin, että näillä lämpimillä säillä niitä hommia on mukavampi tehdä. Toivottavasti niitä kanervia vielä kaupoista löytyy!

Migreeniterapiaa

Viime päivät ovat vierähtäneet vaihteeksi migreenistä toipuessa. Näitä oikein perinpohjaisia migreenikohtauksia ei minulla onneksi ole kuin 2 - 3 kertaa vuodessa, mutta niitä lievempiä on todella usein ja säännöllisesti ja säännöllisen epäsäännöllisesti. Kevät ja syksy ovat pahinta aikaa, kun aurinko on matalalla ja valo kohdistuu silmiin. Myös totuttelu pimeään vuodenaikaan on hankalaa, sillä kirkkaat valot aiheuttavat migreeniä. Samoin stressi, stressin loppuminen, vilkkuvat valot; lista on loputon. Itse kohtaus oli jo viime viikolla, mutta kaikenlaiset jälkioireet vaivaavat tällä kertaa. Viikonloppu vielä meni ihan hyvin, mutta työpäivä koneen ääressä oli näköjään liikaa. Jostain syystä tästä ei tällä kertaa niin helpolla eroon pääsekään.

Kärsin klassisesta migreenistä ja pahimmissa kohtauksissa siihen kuuluu koko aurallinen repertuaari sahalaitakuvioisista näköhäiriöistä sammaltamiseen ja sanojen unohteluun, ruumiin toispuoleiseen puutumiseen, pahoinvointiin sekä lopulta mahdolliseen päänsärkyyn; sitä ei usein tule ollenkaan. Muutenkin oireet vaihtelevat; kahta samanlaista kohtausta ei oikeastaan ole. Nämä tavallisemmat migreenit ovat lievempiä vaan eivät kivoja nekään; niissä usein särkee pää ja kärsin enemmän tai vähemmän näköhäiriöistä sekä näen valot todella kirkkaina. Iän myötä migreenit ovat kyllä lisääntyneet, mutta kesälomalla niistä harvemmin kärsin. Riittävä uni, kesä ja stressittömyys ovat varmaan avainsanoja. Toisaalta, jos migreenin välttäminen olisi niin helppoa ja yksinkertaista, olisin jo kaikkeni sen eteen tehnyt. Harvemmin kuitenkaan kärsin näin pitkistä putkista, mutta eiköhän tämä taas vähitellen tästä helpota.

Torstain kohtauksen jälkeen aistit ovat olleet todella herkällä, kuten hajuaisti sekä kuulo. Näköaisti on  minulla aina herkällä migreenin takia. Kaikki voimakkaat näköaistimukset eivät sentään ole pahasta, kuten nämä ihanat saamani syyskukat. Itse asiassa värit ja muut voimakkaat ärsykkeet eivät ole pahasta, kunhan ne eivät vaan vilku ja välky. Mutta; pitäisi vaan malttaa levätä. Nykyisessä työssä sentään löytyy sohva, jonne voi heittää pitkäkseen vuoronperään kukin työpaikan migreenipotilaista; migreeni on Suomessa järkyttävän yleinen sairaus. Työni tekeminen ilman tietokonetta on vaan mahdotonta, joten nykyinen tilanne on aika haastava. Ainakaan tänään ei lääkkeet ilman täydellistä tuntuneet tehoavan, mutta ei tähän haluaisi taas tätäkin viikkoa tuhlata. Aamu meni ihan hyvin, mutta liika on liikaa ja loppupäivä meni sitten todella sinnitellessä näköhäiriöiden kanssa. Ei auta kuin kokeilla taas huomenna uudestaan ja toivoa parasta. Tältä päivältä tietokonehommat ovat ainakin tässä.

The Wire - yksi maailman parhaista

Sain jokin aika sitten päätökseen The Wiren uusintakierroksen. Sarjaahan on tunnetusti tituleerattu maailman parhaaksi tv-sarjaksi ja sitä se onkin, ainakin yksi niistä. Ehdottomasti! Baltimoren huumekauppaan ja -rikollisuuteen keskittyvä sarja ei ehkä kuullosta kaikista kovin houkuttelevalta, mutta sen suhteen ei kannata olla kovin ennakkoluuloinen. Tässä on niin paljon kaikkea muuta! Paljon hahmoja ja nimiä jälleen kerran, kuten HBO:lla on tapana, mutta mitä hahmoja! Tässä hyvät ja pahat ovat ihan mielenkiintoisia ja kuka oikeastaan on hyvä ja paha; kaikilla on hyvät ja huonot hetkensä.

Credit: hbonordic.com

Jälkeenpäin tätäkin voi harmitella, että tätäkin olisi voitu tehdä enemmän kuin viisi kautta. Toisaalta taso pysyi tässäkin korkeana alusta loppuun. Jokainen kausi keskittyi omaan tutkintakohteeseen ja aiheeseen mm. Barksdalen pyörittämään huumekauppaan, satama-alueelle kytkeytyvään rikosvyyhtiin, huumeiden vapaa-aluekokeiluun Hamsterdamiin, teini-ikäisten poikien tarinoihin sekä lopuksi Marlo Stanfieldin porukan narauttamiseen ja epätoivoisiin keinoihin. Kaikki kaudet ja niiden hahmot toki liittyvät toisiinsa ja tapahtumilla on merkitystä lopun kannalta. Oma suosikkini kausista on neljäs, jossa seurataan näitä teini-ikäisten kulman poikien vaiheita; mutta ei noissa muissa kausissa mitään valittamista missään ole. Ei todellakaan.

Credit: hbonordic.com

Henkilöhahmoja on tosiaan paljon, joten kärryille pääseminen voi viedä aikaa, mutta se kannattaa. Suosittelen sarjan katsomista kahteen kertaan, sillä toisella kierroksella pääsee täysin keskittymään juoneen, kun hahmot ovat tuttuja. Toisella kierroksella oli lisäksi yllättävää monen hahmon kohdalla kuinka pitkään he olivat sarjassa mukana, vaikka ensimmäisellä kerralla ei kiinnittänyt huomiota. Ja huikeilla hahmoilla tämäkin sarja pyörii. Tavalliset, vialliset ihmiset ovat todella mielenkiintoisia.

Poliiseja on laidasta laitaan; jotkut hyviä ja rehellisiä, jotkut tunareita tai moraalittomia ja jotkut jotain aivan muuta. Rikollishahmojen kirjo on taas aivan yhtä suuri. Omarista ei loppujen lopuksi voi olla edes onko tämä rikollinen, vaikka täysin rikoksiin syyllistyykin. Avon Barksdale ja Stringer Bell pyörittävät toimintaansa ammattimaisen coolisti sekä Marlo Stanfield ja Chris Partlow ovat tyynessä kauheudessaan aivan huikeita. Mukana on myös pitkä lista rikollispomojen työläisiä D'Angelo Barksdalesta Bodieen sekä mm. onneton vasikka Bubbles, jonka elämän käänteitä seurataan koko sarjan ajan. Poliiseista suosikkini on Lester Freemon, mies koko salakuuntelun takana. 

Credit: hbonordic.com

Vähän taas vieroitusoireet vaivaavat, kun sarja pääsi loppuun. Kolmas kierros on tulossa joskus tulevaisuudessa ehdottomasti! Välissä täytyy ehkä kokeilla Ozia; Kylmää rinkiä. Siinä näytti olevan todella monia samoja näyttelijöitä ja muista sarjoista tuttuja. The Wire on kyllä ehdoton television klassikko!

20 Feet from Stardom - tähdet tähtien takana

Tulin vihdoin katsoneeksi kauan sitten maksukanavilta tallentamani palkitun dokumentin 20 Feet from Stardom. Dokumentti kertoo taustalaulajista monien tähtien takana ja on kyllä parhaimpia musiikkidokumentteja pitkästä aikaa. Huomasin myös, että Yle esittää dokumentin kevättalvella ja se on todellakin katsomisen arvoinen.



20 Feet from Stardom on aiheeltaan todella mielenkiintoinen ja toteutus toimii upeasti. Jos monet nimet eivät tutuilta kuulosta, niin tämän dokumentin jälkeen ainakin tiedetään kuka on mm. Merry Clayton ja Lisa Fischer. Darlena Love pitäisi olla monelle tuttu, mutta hän onkin harvinainen poikkeus. Merry Clayton se ääni, joka kuullaan Rolling Stonesin Gimme Shelterillä Mick Jaggerin kanssa. Ja Merry Clayton on juuri se syy, miksi Gimme Shelter on niin hyvä biisi; yksi suosikeistani. Hänet kuullaan myös Sweet Home Alabaman taustalla ja siksipä sekin on niin erityisen tunnettu kappale; harva sitä on varmaan etukäteen ajatellut miksi, mutta ne taustalauletut kohdathan ovat koko biisin ydin.



Pidän valtavasti Phil Spectorin tuotannosta ja siinähän koko homman ydin on vahvasti taustalauletuissa melodramaattisissa tunnelmapaloissa. Harmi, että kaveri itse ei tunnustanut artistejaan vaan jopa huijannut heitä. On surullista, että taitavien artistien työtä käytetään ja esitetään muiden kasvoilla; oman aikansa Milli Vanillia. Mutta kaikki kiitokset Morgan Nevillelle, joka ohjannut dokumentin ja tuonut nämä (pääosin) naiset esille ja antanut äänilleen kasvot ja mahdollisuuden tulla työstään tunnetuksi. Kaikista ei ole supertähdiksi, mutta se ei ole taidoista kiinni; joskus tarvitaan vain pieniä onnenkantamoisiakin matkassa ja niitä sellaisia ei kaikille osu. Työnsä voi silti tehdä laadulla ja sydämellä. Tämä oli ihana dokumentti!

Murrosikä

Beaglenpentumme on ehtinyt jo 7 kuukauden ikään. Kokoa on tullut paljon lisää ja kaveri on varmaan siinä noin 13 kiloinen. Pentuaika on sujunut hyvin; ainakin noin pääsääntöisesti. Kiva kaveri Oskusta on kasvamassa ja luonne on pysynyt rauhallisena; ainakin silloin, kun olemme itse paikalla.

Noin kuukauden tässä olemme eläneet kummallista aikaa. Kerran viikossa on ollut melkoinen hurrikaanipäivä, jolloin mm. sohvamme on saanut kovaa kyytiä. Kaikki mahdolliset luvalliset ja monet luvattomat asiat ovat odottaneet jyrsittyinä kotona. Hampaanjälkiä on milloin missäkin; tuoleissa, kaapinkulmassa, tauluhyllyssä, listoissa jne. Hampaat ovat mitä ilmeisemmin vaihtuneet, mutta hirveä jyrsintävimma on vaan iskenyt kahta kauheammin. Yöhön taas kuuluu kummallinen vaeltelu. Raks, raks, raks vaan tassutellaan edestakaisin, kun muut ovat menneet nukkumaan. Sitten yöllä käydään varastelemassa leluja jyrsittäväksi ja taas tassutellaan edestakaisin. Aiemmin Osku meni hyvissä ajoin illalla jo nukkumaan, mutta nyt vaan levottomasti etsii nukkumapaikkaa ja havahtuu kaikista äänistä ja liikkeistä. Ihmettelin kovasti mistä ihmeestä kaikki tämä voi johtua, kun yhtäkkiä jyrsintähalut ovat mielettömät ja äkillinen levottomuus on aivan kummallista. Luin vähän koiraoppaita ja vastaus olikin yllättävän simppeli: murrosikä.

Sohva on taas tosiaan kokenut kovia. Pienestä se alkoi ja nyt tällä hetkellä toisesta päädystä on verhoilu irroitettu saumoja myöten. Edellinen beagle painui patjoista läpi kaivamalla ja kuopimalla, mutta nykyinen vaan jyrsii. Saumoja on kiva pureskella ja sitten mennä niistä läpi. Lopputulos on kuitenkin sama; sohva on entinen. Koska seuraavan hankinta-ajankohtaa ei uskalla edes ajatella, niin vanhan on pakko kelvata vilteillä päällystettynä jonkun aikaa. Jos jonkun asian olisin toivonut säästyvän, se on juuri sohva. Ensinnäkin nykyinen oli tosi mukava ja toiseksi sohvan tuhoaminen on koiralle valitettavan hauskaa. Työ etenee mukavasti ja täytettä riittää. Sen kun on kerran aloittanut, loppua ei näy. Topi rauhoittui 2-vuotiaana; toivottavasti tämä jo aiemmin. Toivon ainakin erittäin lyhyttä murrosikää.

Olen tässä koko ajan ihmetellyt kuinka rauhallinen pentu Osku on vanhaan beagleen verrattuna. Olen edelleen samaa mieltä, sillä Topi ei kyllä pentuna pahemmin paikallaan viihtynyt. Tuhotöiden määrä oli suuri ja niistä suurin osa menee eroahdistuksen piikkiin. Siitä ei onneksi nyt kärsitä eikä sitä toivottavasti tulekaan. Joka tapauksessa koirapuistokäyntien määrää ja lenkkien pituutta on nyt pidennetty, mutta kummallista kyllä melkeinpä näiden fyysisten ja henkisten rasitteiden jälkeinen päivä ei menekään levon merkeissä vaan pikemminkin päinvastoin. Tätäkin aloin ihmetellä ja päädyin koiraoppaiden kautta murrosikään. Oirelista oli kuin meidän elämästä. Hampaiden asettuminen leukaluuhun tuntuu ikävältä ja aiheuttaa jyrsimistä. Samaan syntylistaan kuuluu vaeltelu ja levottomuus. Useita samoja asioita kuin ihmiselläkin. Tieto kyllä helpotti kummasti; emme olleetkaan tehneet mitään erityistä väärin.

Toivottavasti tämä aika menee nopeasti ja ilman suurempia ongelmia. Eroahdistukseen olen niin traumatisoitunut itse edellisen koiran kanssa; se ei ollut todellakaan hauskaa ja Topi oli ikuinen eroahdistuja. Eroahdistus oli aina matkassa, kun elämässä tuli muutoksia kuten muuttoja sekä paluuni töihin perhevapaiden jälkeen. Pentuajan pahimman eroahdistuksen jälkeen näistä muista ilmentymistä pääsi aina paljon helpommin ajan kanssa eroon, mutta töitä se vaati jokainen kerta. Siksipä pennun rauhalliseen yksin olemiseen on satsattu kaikki mahdollinen rauhallisista lähdöistä ja saapumisista alkaen. Aktiviteettileluja ja luita löytyy ja olen myös itse yrittänyt ottaa asian stressaantumatta. Eroahdistus oli omistajalle todella ahdistavaa, sillä koiran tuskan voi päätellä tuhojen määrästä. Topin kanssa tuhot keskittyivät aina eteiseen (sekä sohvaan); ulko-oven listoja on vaihdettu ja kuoppia lattiassa täytetty. Näitä merkkejä ei ole nyt toistaiseksi yhtäkään.

Kotia tuhoava koira saa aikaan ahdistusta, mutta asiat ovat yleensä korvattavissa. Olenkin usein ajatellut, että tuhoaminen lienee kuitenkin kaikista helpoin eroahdistuksen vaihtoehdoista; jätösten tekeminen sisätiloinen on haastavampaa kitkeä pois, puhumattakaan haukkumisesta ja ulvomisesta. Sitä olen aina pelännytkin, koska sen kitkemiseen minulla ei ole keinoja. Osku ei pahemmin hauku; ainoastaan joskus koirapuistossa. Tervehtimishaukkua vieraille ei ole ollenkaan, mutta eihän se normaali haukkumattomuus mitään välttämättä kerro. Joskus olen kuullut ulvahtelua kotona ollessani, kun Osku on jäänyt oven taakse, mutta tällöin ei ole tarjolla ollutkaan mitään puruluita tai muita aktiviteettejä. Niitä kaveri kuulemma aamulla odottelee erittäin innoissaan. Koiran kouluttaminen on kuitenkin pitkä tie.

Ihmettelyni edellisen beaglen villiyteen joutui siten aivan uuteen valoon. Topi tuli meille aikoinaan 7 kk vanhana, joten adoptoimme mitä ilmeisimmin murrosikäisen. Ihana koira Topi oli silloin ja koko elämänsä, mutta paljon haastavampi tapaus tietenkin tai ainakin siltä tällä hetkellä tuntuu. Osku tuntuu oppivan asioita niin helposti eikä turhaan hötkyile. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt miten arka Topi oli, kun nykyinen beagle kohtaa mielellään hyvällä itsetunnolla uusia asioita. Sitä ihanuutta ei voi kuitenkaan vertailla tai mitata; kumpikin olivat ja ovat sitä omalla tavallaan. Molemmat beaglejä, mutta niin ihanan erilaisia!

Isännän harhautus

Muutama viikko takaperin onnistuin harhauttamaan itselleni syntymäpäivälahjaksi muutaman kerän Nallen violettia Taika-lankaa. Sinänsä suoritus oli oikein erinomainen, kun lahjan antajana oli isäntä, joka jaksaa kyllä muistuttaa erittäin säännöllisesti lankavarastojen paisumisesta ja hitaasta kulutuksesta. Halvalla kyllä pääsi, joten jotain positiivista tässä oli hänenkään kannaltaan. Ja kun ei muuta kerran keksinyt ja lankaa tarvitsen (= himoitsen) aina, niin mitäpä sitten muuta toivomaan.

Taika-langasta oli Löytötavaratalossa erittäin hyvä tarjous; olisiko nämä maksaneet edes neljää euroa per kerä. Tämä tarjous löytyi aivan sattumalta ja sitä kautta päätyi ostoskoriin; ja mikäs sen mukavampi lahja. Tämä violetti on siitä jännä sävy, että ei ole vaikuttanut kovin erikoiselta muiden aivan ihanien Taika-lankojen rinnalla lankahyllyssä, mutta nytpä lankalaarissa vaikuttikin oikein houkuttelevalta. Tämähän on oikeastaan juuri lempivärejäni täynnä!

Nyt kun vielä tietäisi mitäpä näistä aikoisi; mutta hyviä ideoita odottelemaan. Jokaiselle langalle löytyy aina oma ihana juttunsa! Ja lahja on lahja; siitä pitää olla iloinen ja niin olenkin!

Neulo - uutuuslehti

Lankahamsterina tietenkin tilasin heti neulomisen uutuuslehden. Ensimmäinen numero ei tilaukseen kuulunut, joten se oli hankittava muualta. Eihän näistä ohjeista koskaan monta ehdi toteutettavaksi, mutta rakastan lehtien lukemista ja tykkään katsella myös jälkikäteen malleja, jos toiveena olisi tehdä jotain tiettyä. Mutta kyllä ihan hyvä lehti on siihen tarkoitukseen.

Tykkäsin kovasti näistä kannessa olevista tähtineulehuiveista ja asusteista. Jollain systeemillä tämän huivin voisi toteuttaa ehkä ilman tähtikuviota. Vierastan vähän näitä kirjoneuleita, koska tuntuvat usein minulla tuottavan vaikeuksia. Ne ovat joko liian kireää tai liian löysää, mutta on niitä joskus jopa ihan hyvin onnistunutkin. Tuosta huivin peruskuviosta tykkään kyllä kovasti!

Tykkäsin kovasti myös lehdessä olleesta joulusukasta; vieläköhän näitä voisi väsäillä lisää. Pari vuotta sitten niitä tulikin urakoitua, mutta kivojahan nämä ovat mm. lahjaksi. Lehdessä oli myös pari kivaa joulumyssyä sekä paljon, paljon muuta, mikä kolahtaa tai sitten ei. Mutta niinhän se on aina näiden lehtien ohjeiden kanssa. Ideoita vartenhan ne ovat olemassa! Ohjeita voi joko noudattaa tai poimia niistä parhaat palat johonkin omaan juttuun.

Seuraava Neulo-lehti ilmestyy tammikuussa, mutta sen sisältöä ei vielä ole avattu sen kummemmin. Toivotaan vielä vähän talvisempia neuleita; koska vielähän talvi ja ne kylmemmät säät tammikuussa pitkään jatkuu. En oikein itse innostu puuvilla- ja pitsineuleista, mutta kyllä niistä kevät- ja kesälehdistä on yleensä löytynyt itselleni jotain muuta kivaa.

Novita talvi

Runsas pari viikkoa sitten postilaatikosta kolahti Novitan talvinumero, jota oli taas tietysti odotettu. Mukana oli useita kivoja juttuja sekä paljon sellaista, mitä olisi kiva tehdä, jos vaan saisi aikaiseksi. Näitä ovat monet huovutustyöt, jotka näyttävät todella kivalta, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi opetella tekniikkaa. Oma lukunsa on kaikki ihanat kirjoneuleet, joita olisi ihana osata tehdä niin, että ne näyttäisivät siltä, miltä niiden pitäisi!

Lehdessä oli taas useampikin ihana palmikkoneule. Tykkäsin esim. valkoisesta neulemekosta, josta pitäisi kuitenkin saada täysin istuva. Ohjeissa paljon katselenkin niiden istuvuutta. Parhaita ovat ne, jotka joustavat koon puolesta ja jos neule on kovin peltimäinen sitä on turha tehdä. Laatikkomaiset neuleet hylkään myös automaattisesti, sillä itselleni tehdessä vaatteessa tulee olla kyllä kunnon leikkaukset. Säkkimäisyys on myös vähän liian ysäriä.

Lehdessä oli paljon myös kaikenlaista pientä ihanaa näprättävää. Ennen jaksoin tehdä paljon askartelua ja muuta näprättävää, mutta se on jotenkin jäänyt. Ehkäpä joskus palaan niihin puuhiin; ja opettelen ehkä huovuttamisenkin. Joka tapauksessa joulukalenteri-pussukat lehdessä olivat kivoja ja oli mukana yksi hauska kirjoneulejoulusukkakin. Kohtahan näihin pitäisikin alkaa katsella jotakin täytettä, kun niitä täytyy pian kaivaa varastosta esille!

Tykkäsin myös lehdessä mm. keepistä, vaikka en oikein itse tiedä missä voisin sellaista käyttää. Pitkä hihat ovat kuitenkin ehdottomat palellessa tai ehkä tämä voisi soveltua kotona talvella lisävaatteena esim. neuloessa, kun ei saa tulla kuitenkaan liian kuuma. Liikuntavaatteita onkin tullut säästeltyä kaikenlaista, mutta neulontavaatteita ei olekaan vielä tullut haalittua!

Työlistalle tosiaan nappasin heti violetin 7 Veljestä tunikan, jonka ehdin jo tuossa aloittaakin. Tykästyin kovasti tähän malliin ja tällaisia tulee talvella hyvin käytettyä. Kokopuoli tosiaan vähän arveluttaa, mutta viikonlopun kokemusten valossa ei auta kuin ryhtyä mittaushommiin. Vähän tuo neuleessa oleva kuviopuoli jää arvailujen varaan, sillä normaalivalossa tummassa neuleessa ei kuvio näin kaukaa kuvattuna juuri näkynyt. Ohjeesta päätellen vaikutti kuitenkin ihan mukavalta eikä liian vaikealta.

Seuraavaa lehteä saadaankin odotella helmikuulle. Kevät- ja kesälangat eivät olekaan niin minun juttuni ja olenkin sitä lankoja hamstratessa kovasti toistellut itselleni. En ole niin pastellien ystävä enkä juuri ollenkaan välitä puuvillalangoista. Toivotaan, että luvassa on taas kuitenkin jotain kivaa! Ja kohtahan taas on luvassa ne syyslangat; mutta katsotaan tuo kevät ensin. Eiköhän kohta ala jostain kuulua ensimmäisiä tietoja tulevista valikoimista!

Purkutöitä

Voi voi, näin tällä kertaa. Kerrankin kun todella nopeasti kävin kiinni viimeistelyhommiin, niin sitten käy niin, että koko on niin kertakaikkisen väärä, että ei auta kuin ottaa uusiksi. Onneksi tulin sovittaneeksi neuletta suhteellisen hyvissä ajoin ennen kuin kaikki saumat oli ommeltu. Ei auta kuin ottaa opiksi ja koittaa katsoa sopivuutta jo paljon, paljon aikaisemmassa vaiheessa.

Mutta kyllä täytyy mitoitusta tässä Novitan ohjeessa kyllä todella ihmetellä, jos koon on mittanauhalla mitannut ja työ on valmistuessaan silti varmaan kaksi kokoa liian suuri. Toisaalta, ehkä positiivisena asiana voi tietysti ottaa sen, että työ oli aivan suuri eikä toisinpäin. Silmukkamäärät ja muutkin oli ihan oikeat, mutta kyllä nyt koko meni tällä kertaa aivan metsään. Eipä siinä paljon vaihtoehtoja ollut kuin pistää purkutöiksi ja kohta otetaan uudelleen.

Hihat jätin vielä kasaan, jos niitä voisi modifioida vähemmillä purkutöillä, mutta katsotaan nyt. Mutta kyllähän tämä pistää miettimään tuota mitoitusta esim. nykyisessä neuletyössä, että metsään taitaa sekin mennä, jos näin reiluja kuteita niistä syntyy. Otanpa vaarista vinkin ja kokeilen työtä pyöröpuikoilla. Yleensä niitä kyllä olenkin puikoilla venytellyt ja kokeillut, mutta varmaa mittaa on vaan niin vaikea saada. Tämä työ oli lisäksi niin rullautuva, ettei tätä kokoa voinut kyllä aavistaa. Ei tässä muuten mitään; pahimmilta harmituksilta olen välttynyt, mutta tietysti olisin toivonut, että lankavarastoja olisi saanut vähän pienennettyä, mutta nyt tuli siinä vähän takapakkia. Ei sitten muuta kuin pienemmällä koolla eteenpäin!

Nostalgiaa

Kanervainen klassikkoneule alkaa olla jo valmistumaan päin ja pikkuhiljaa viimeistelyä vailla. Kuivatuksen ja viimeistelytöiden ajaksi oli siirryttävä jo seuraavaan neuleprojektiin; edellistä tietenkään unohtamatta. Lupaan ja vannon, että aloitan ompelutyöt mahdollisimman pian! Neuleen osat näyttävät tosi kauniilta.

Tarkoitus oli tehdä klassikkoneuletta toisessakin värissä, mutta koska neule on vielä osissa, koko on vielä viimeistä varmistusta vailla. Mikäli kokoa pitää muuttaa seuraavaan työhön, jää se siten vielä mahdolliseksi. Onnekseni törmäsin heti uusimmassa Novitan talvi-lehdessä tunikaan, jonka halusin ehdottomasti neuloa. Sitä paitsi en yksinkertaisesti kestä, jos ei ole mitään neulottavaa iltaisin! Ja mikä parasta, nyt löytyi käyttöä kesällä hamstaamilleni 7 Veljestä Nostalgia-langoille. Klassikkoneule saa siis arkisin odottaa näitä viikonlopun ompelusessioita!

En aluksi ollut niin innostunut näistä Nostalgia-langoista, kunnes näin lehdessä siitä neulotun paidan, jossa lanka tulee paremmin esille kuin kerässä. Toisin sanoen, olin aivan myyty. Lisäksi värikartasta löytyi viime ja tänä vuonna aivan upea violetti, jota kesällä löysin Anttilasta edullisesti. Talvi-lehden tunika on tehty tavallisesti 7 Veikan violetista, mutta itselleni tämä kutsui välittömästi Nostalgiaa. Tämähän ei ole niin pehmeää kuin tavallinen 7 Veljestä, mutta ihan mukavaa silti työstää. Ja väri on niin kertakaikkisen kaunis!

Vähän taas jäi tässä tunikassa tuo kokopuoli arveluttamaan. Epäilin normaalia kokoa mittojen mukaan vähän liian naftiksi ja seuraava koko on luultavasti aivan liian suuri, mutta kun mikään ei ole tylsempää kuin liian pieni neule. Näin ollen oli vain otettava riski ja kokeiltava sitä suurempaa. Tämä voisi siis mennä purkutöiksi ja uusintaan, mutta ei auta kuin katsoa mitä tästä saa aikaiseksi!