maanantai 12. tammikuuta 2015

The Devil Put Beagle Puppies Here

Beaglenpentujen kuvat pitäisi oikeastaan kieltää. Niiden näkemisestä on vakavia seurauksia ja ne tulevat kalliiksi. Erityisesti vanhojen koirien omistajien tulisi välttää niiden kuvien katselua. Siinä voi nimittäin käydä kuten minulle viime kesänä; mieleen tulee uppiniskainen ajatus siitä kuinka mitenkään ilman sellaista ei voi vaan mitenkään elää. Ja ne ovat ihan niin kilttejä kuin se oma rakas vanhus. Oikeasti beaglenpennut ovat pikkuisia paholaisia, jotka jyrsivät ja joskus kynsivät kaiken. Erityisesti ne ovat pureskelleet itselleen paikan sydämeesi, josta niitä ei vaan voi häätää. No oikeasti; en kadu mitään.

Kalliiksi ne kyllä tulevat. Tulevaisuudessa on luvassa vähän huonekaluhankintoja ja toivottavasti jäävät nyt siihen. Molemmat sohvat on käsitelty ja niitä vaihtaessa niille ei tarvitse etsiä uutta kotia vaan ne voi toimittaa sinne, minne tuhotut sohvat voi kierrätysmielessä toimittaa. Niitä ei onneksi tulevaisuudessa tarvita kuin yksi, mutta täytyy nyt katsoa miten pitkään nykyisissä voi istua ja pitääkö ennen kunnollisen sohvan hankkimista jostain löytää joku edullisempi väliaikainen. Valokuvista katsottiin, että edellisen beaglen kanssa vaihdettiin väliaikaiseen sohvaan beaglen ollessa 1 v 4 kk ja sitä sohvaa ei ihan hirveästi tuhottu. Nämä nykyiset sohvat hankittiin Topin ollessa 2-vuotias. Kaksi vuotta siintää kaukana ja runsas vuosi on pitkä aika elää slummiromanttisessa kodissa, mutta minkäs teet. Olen päässyt jo tuhoista yli. Niistä ei pidä vaan välittää. Onneksi huonekalut ovat vanhoja ja pysyvät edelleen pystyssä. Onpahan tämä ainakin mahdollisuus saada joskus uutta täysin käytetyn tilalle. Sohvapöydästä joskus ajattelin, että vaihdan sen joskus tulevaisuudessa kokopuiseen. Sitten joskus. Nyt siitäkin on kaikki neljä kulmaa jyrsitty, joten joskus on lähempänä kuin osasinkaan kuvitella. Sitten kun pöydän uskaltaa vaihtaa.

Muita jyrsintänäytteitä on suhteellisen pieninä esiintyminä joissakin tuoleissa sekä lattialistoissa ja oven karmeissa. Karmit ovat ihmeellisiä paikkoja, mutta kyllähän sitä varmaan tulee luuta jyrsiessä hampaat eksyttyä vähän korkeammallekin ihan ohimennen. Se on todistettu ihan omin silmin, joten kaikki on mahdollista. Listat ja karmit on helppo vaihtaa, mutta sohvan ja huonekalut pentu olisi voinut kyllä jättää rauhaan. Sekä keittiön baarituolin, jonka istuimen pitkä poika oli saanut pureksittua puhki. Siitä en tykännyt.


Muilta osin on mennyt ihan hyvin. Oikeastaan mahtavasti; kaverihan on aivan ihana. Rauhallinenkin aina silloin, kun olemme kotona. Yksin ollessaan ilmeisesti kaipaa lähinnä puuhaa päivän mittaan. Koirapuistoillat tuntuvat vain villitsevän liikaa, joten olemme siirtyneet iltaisin normaalien lenkkien lisäksi etsintäleikkeihin kotona ja niiden tulokset olivat lupaavia ennen joulua. Joulutauon jälkeisiä tuloksia on tarkkailtava vielä vähän pidempään. Nämä kaverit ovat myös sellaisia, että kyllästyvät asioihin. Yhden kohteen jälkeen siirtyvät seuraavaan, kunnes se on voitettu. Kyllästyttyämme päivittäin lattialle kiskottuihin takkeihin siirsimme takit pois ja beagle siirtyi jyrsimään sohvan saumoja. Huono siirto, mutta sille ei voi enää mitään. Sen jälkeen oli vuorossa toinen. Toisaalta, jos monet pentujen leikit perustuvat löytämiseen, kaivamiseen ja tyhjentämiseen, onko vilteillä täysin peitetty sohva koiralle oikeastaan muuta kuin yksi lelu lisää. Aika auttaa ja koira rauhoittuu; ja sitten on uuden sohvan aika.


Muilta osin murrosikä tuntuu olevan vähän rauhoittumaan päin. Vaeltelu öisin on vähentynyt paitsi tällä viikolla. Lieneekö syynä täysikuu vai matokuuri, mutta yötä myöten on taas raksuteltu ympäri asuntoa piilotellen luita ja varastellen koiralle kuulumattomia tavaroita. Toivottavasti tämä vaihe poistuu mahdollisimman pian. Kuvioihin tullut myös beagleille tyypillinen uteliaisuus. Ulos on nähtävä ja vahtia pidettävä. Nykyisessä asunnossa sopivia paikkoja on vain todella vähän, mutta kyllä beagle vartiotorninsa löytää. Ja maalaa ikkunat. 



Kaikki joululahjaksi saadut lelut on joko rikki tai jollain tavalla avattu. Kaikilta puuttuu silmät, jalka tai siipi. Hampaille on vain löydettävä töitä. Luutkin käyvät, mutta eivät riitä päivän mittaan. Olemme tuoneet sisälle puunhalkoja ja ne ovat viime aikoina tuntuneet maistuvan erityisen hyvin. Ilmeisesti hampaat kiinnittyvät edelleen leukaan ja jyrsinnälle ei näy loppua. Mutta kun jyrsintävaihde ei ole päällä, leikki maistuu. Osku tykkää edelleen oppia ja opetella uusia asioita sekä nauttii siitä, että osaa. Kaveri on siitä erikoinen beagle, että ei hauku juuri ollenkaan. Joskus koirapuistossa kuullaan ajohaukkua, kun on jäämässä kavereistaan jälkeen, mutta muuten haukunta on todellinen harvinaisuus. Vieraitakin Osku tulee kyllä iloisesti tervehtimään, mutta ilman tervehdyshaukkua. Edellisellä on tervehdyksille aivan oma haukkunsa, sellainen käheä ulvonta.




Viikko sitten sunnuntaina Osku täytti 9 kuukautta ja painoa on yli 14 kg. Kaveri alkaa olla aikuisen mitoissa; luulisin sen lähentelevän kohta edellistä beagleä, joka noin 15-kiloinen. Tämä nykyinen on kuitenkin erittäin pitkänhuiskea ja ylettyy kurkottelemaan aivan kaikkialle. Siksi myös hampailla on kokeiltu mitä kummallisimmista paikoista. Baarituolin jyrsintää en edelleenkään ymmärrä, sillä tavoitteena ei ole voinut olla mitään muuta kuin jyrsintä. Mutta mistä näistä pikkupaholaisista tietää.

Kylmien ilmojen myötä kaveri on löytynyt myös entistä useammin meidän sängystä. Joskus öisin jaksan siirtää beaglen pois, joskus en. Näillä säillä on ihan mukavaakin, että joku on lämmittänyt sängystä osan jo valmiiksi. Niin ja osaa tämä pikkupaholainen nykyään kerjätäkin. Mutta sitten taas; aivan mahtava personal trainer, ihanan pehmeä turkki, valtavan suloinen ja maailman paras ystävä. Tuollaiseksi pikkupaholaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti