perjantai 13. maaliskuuta 2015

5 x Kashmir

Käynpä kiinni yhteen suosikkiklassikkooni Kashmiriin. Yksi maailman kuuluisimista riffeistä yhdistettynä viuluihin ja etnisiin vaikutteisiin, John Bonhamin rummut, monitaituri John Paul Jones, joka soittaa mitä vaan sekä Robert Plant; ei voi muuta sanoa kuin että voiko tämän klassikkommaksi mennä. Ja ansaitusti! Kashmir (1975) on yli kahdeksan minuuttia pitkä, mutta täydellinen sellaisenaan; ei sekuntiakaan liikaa!



Led Zeppeliniähän ei oikeastaan juuri kenenkään kannata lähteä versioimaan. Sen toki suo mielellään alkuperäisjäsenille, joista varsinkin Robert Plant ahkerasti Zeppelinin tuotantoa esittääkin; Jimmy Pagehän tekee edelleen sooloprojektiaan, kuten suunnilleen noin vuodesta 2008 lähtien. Kuulemme taas lisää asiasta tänä vuonna niin kuin suunnilleen vuodesta 2008 asti on luvattu. Yksi parhaimmista alkuperäisjäsenten Zeppelin-muisteloista oli levy No Quarter: Jimmy Page and Robert Plant Unledded (1994), jossa Plant ja Page esittävät mm. Zeppeliniä orkesterin kanssa itämaisin ja etnisin sävyttein. Levy on todella hyvä ja soi aikoinaan 1990-luvulla paljon radiossakin. Saisi soida nykyäänkin! Levyn yksi parhaista on juuri Kashmir, joka on aivan huikea. No Quarter ilmestyi myös dvd:nä ja löytynee kokonaisuudessaan myös You Tubesta; mikä ei löytyisi!


Joskus on mukavaa olla väärässä; etenkin tässä Led Zeppelinin versioinnissa. Monelle en siihen lupaa anna, mutta William DuVall saa laulaa Zeppeliniä ihan vapaasti, aivan koska vaan! Niin hyvältä kuulostaa Alice in Chainsin Kashmir Northwest Symphony Orchestran kanssa Matt Messina and the Symphony Guildin vuosittaisessa hyväntekeväisyyskonsertissa (Symphony Legacy) 2.11.1997. Löysin tämän vasta viime vuonna, mutta tämä on aivan mahtava! Jos Kashmirin pystyy vetämään näin, pystyy kyllä laulamaan ihan mitä vaan. Tämä vaan tiedoksi kaikille DuVallin epäilijöille. Itse en kuulu niihin ja pidän myös Laynestä.



Kauan odotettu Led Zeppelinin yhden illan paluu Ahmet Ertegünin muistokonsertissa vuonna 2007 oli hieno. Zeppelin on Zeppelin vaikka vuosia on vierinyt. Plant ei laula enää niin korkealta kuin ennen, mutta hän on nyt kypsynyt Plant. Page kuulostaa Pageltä ja John Paul Jones soittaa edelleen mitä vaan. Jason Bonham paikkasi isäänsä taidolla sekä aivan varmasti tunteella. Yksi illan parhaimmista oli Kashmir ja juuri sitä käytettiinkin paljon myöhemmin ilmestyneiden levyjen ja dvd:n teaserinä. Eikä suotta; Kashmir on niin Zeppeliniä kuin olla ja voi. Silloin ennen ja ikuisesti.


Heartin taitoihin Zeppelinin parissa voi kyllä luottaa. Jos pystyy esittämään loistavasti jopa Stairway to Heavenin (niin, että Robert Plant itkee) ei mikään muun biisin kanssa voi olla kovin vaikeaa. Ann Wilsonhan osaa todellakin laulaa sekä Nancy myös ja Zeppelinin tuotanto sopii heille kuin nakutettu. Paljon he ovat myös Zeppeliniä esittäneetkin vuosien varrella mm. The Lovemongersin nimissä. Löysinpä jokin aika sitten Heartilta myös aivan ihanan version Kashmirista Jason Bonhamin ja Tony Catanian kanssa vuodelta 2013. Lisää tällaista Wilsonit ja kyllähän tuota nuorempaa Bonhamia myös rummuissa kuuntelee!


Eikä tässä vielä kaikki! Otetaan bonuksena vielä Puff Daddy featuring Jimmy Page Come With Me elokuvasta Godzilla (1998). Onhan tätä kauheaksikin jossain haukuttu, mutta minusta tämä on ihan jees tyylilajissaan. Onhan tässä Kashmirin riffi ja Jimmy Page. Lisäksi muistot tulevat mieleen; tämän leffaillan jälkeen aloin seurustella mieheni kanssa silloin vuonna 1998. Ja onhan tässä tosiaan Jimmy Page.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti