maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kevään päättäjäiset, kesän avajaiset

Kevään päättäjäisiä ja kesän avajaisia juhlittiin taas perinteisin tavoin eli juustokakulla. Taas on yksi lapsen kouluvuosi takanapäin ja ihana kesä edessä. Toivotaan myös lämmintä sellaista; paluu arkeen karu, sillä töistä oli lämmitys otettu pois päältä ja lämpötila oli sitten sen mukainen. Perinteiseltä kesäkuultahan tuo vaikuttaa; sateista ja suhteellisen koleaa, mutta eiköhän se siitä kesäisempään käänny.



Itselläni oli parin viikon työputki takana ja väsymys on vaihtunut hypervireeseen. Viikonloppuna ehdin mm. siivota kaappeja ja laittaa mm. lähemmäs kymmenen muovipussillista vaatteita kierrätykseen. Kyllä se vire siitä tasoittuu; väsymys joskus vain purkautuu päinvastaisena ilmiönä. Viikonloppu tuli kyllä tarpeeseen ja kyllähän tämä tästä, kun lomaankaan ei ole enää kovin pitkä aika; koulun päättäjäisruusuista on juhannukseen lyhyt matka. Tänä vuonna kesän avajaisten kunniaksi tein vadelma-valkosuklaajuustokakun; pakko oli turvautua pakastevadelmiin eikä tuoreita löytynyt kakun päällekään, joten suklaan seuraksi oli turvauduttava mansikoihin. Ei huono valinta sekään!


Koululaisten kesäajan alkamisen ja kesäajan arjen iloisista tunnelmista paluu tuttuun arkeen oli taas nopea. Beagle oli taas vieraillut murtokeikoillaan ja päässyt käsiksi kodinhoitohuoneen kaappiin, jonka sisältö oli hujan hajan osittain jyrsittynä lattialla. Hammastahnat ja huulikiillot olivat saaneet kyytiä ja siinä samassa oli maisteltu vähän B- ja D-vitamiineja; enemmän D:tä, sillä B-vitamiinit ovat yksinkertaisesti niin pahoja, ettei niitä kukaan huvikseen hirveitä määriä viitsi syödä; edes beagle. Huoh, niin se alkoi tämäkin viikko taas siivouksella... Onneksi on kesä ja pala juustokakkua vielä jääkaapissa jäljellä odottamassa illan Game of Thronesia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti