Huvittuneena lueskelin aamulla Nyt-liitettä. Nykyisin en lue sitä juuri koskaan ja kaipa se lähinnä teini-ikäisille on viime vuodet ollut suunnattukin. Lomalla tulee kuitenkin tehtyä kaikenlaista ja huomioni kiinnittyi One Direction -jutun sivuotsikointiin, jota en voinut kuin nauraa. En lukenut juttua kokonaisuudessaan, lähinnä silmäilin (syyllistyn siihen siis itsekin eli kritisointiin ilman lukemista, mutta anyway), mutta sivuotsikointi pelasti suhteellisen pilvisen päivän; en ole kuin voinut vähän väliä nauraa.
Ensinnäkään en ole tutustunut yhteenkään 1D-persoonaan (noin se kai ole lyhennetty), joten kaiketi säästyn nyt siltä musiikiltakin. Lähinnä mieleeni tulvi muistot 1990-luvun alusta, kun New Kids On The Block oli se 1D, tyttöä ihastuttavat persoonat, joiden musiikki tuli vasta sen jälkeen. Turha kai sanoa, että en tutustunut niihinkään persooniin. Kuinkahan moni niistä faneista kuuntelee New Kidsejä tänäkin päivänä? Itse tein silloin tämänpäiväisen artikkelin tyttöjen ikäisenä aivan päinvastoin ja eikä ole tarvinut vaihtaa vielä tänäkään päivänä näistä persoonista kuin korkeintaan toisiin kokoonpanoihin, kuten kuvassakin näkyy. Ja ensin ihastuin siihen musiikkiin. Uuden Metal Hammerin ostin Porvoosta muutaman viikon välein ja sitä lueskelin, ja näin miltä kukakin kuuntelemani näyttää, jos nyt sattuivat lehdessä vilahtamaan. Toista se on nykyään. Kaikki on niin helposti saatavilla ja on entistä helpompaa päätyä siihen kertakäyttöiseen muoviin. Ja ihastua vain siihen persoonaan.
Itse en vaihtaisi mitään. Voin vain todeta, että minulla oli jo 12-vuotiaana erittäin hyvä maku. Inspiroiduin ajatuksesta kuitenkin päivän mittaan, jos olisinkin toiminut silloin toisin. Tällä valikoimalla olisin toki kyllä edelleen tyytyväinen, ei siinä mitään. Ajatus on hauska joka tapauksessa eikä ainakaan noudata mitään perusvalintoja. Ehkäpä nuokin tytöt vielä nousevat suosta ja löytävät sen musiikin, mitä se ikinä onkaan. Persoonat tulevat sitten aikanaan perässä, jos ovat tullakseen; aina ei tarvitse niistäkään välittää.
Suo on suo eikä sinne kannata jäädä lepäämään. Ja korvat, ne kannattaa pitää kuulolla.
Itse en vaihtaisi mitään. Voin vain todeta, että minulla oli jo 12-vuotiaana erittäin hyvä maku. Inspiroiduin ajatuksesta kuitenkin päivän mittaan, jos olisinkin toiminut silloin toisin. Tällä valikoimalla olisin toki kyllä edelleen tyytyväinen, ei siinä mitään. Ajatus on hauska joka tapauksessa eikä ainakaan noudata mitään perusvalintoja. Ehkäpä nuokin tytöt vielä nousevat suosta ja löytävät sen musiikin, mitä se ikinä onkaan. Persoonat tulevat sitten aikanaan perässä, jos ovat tullakseen; aina ei tarvitse niistäkään välittää.
Suo on suo eikä sinne kannata jäädä lepäämään. Ja korvat, ne kannattaa pitää kuulolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti