keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Toukokuu parvekkeella

Toukokuussa parvekkeella voidaan oikein hyvin. Säätkin olivat aika aurinkoiset, mutta sopivan viileät, että kuivumisen ja kastelun kanssa ei vielä ollut ongelmia. Yksi hortensia pääsi kerran vähän kuivahtamaan, mutta yhden illan upotuskastelulla siitäkin selvittiin. Kasvit ovat myös oikein mukavasti lähteneet kasvuun ja kaikki on vielä niin tuoretta kevään vihreää!


Viiniköynnökset ovat kasvattaneet jo paljon lehtiä ja köynnöstäkin on alkanut jo syntyä. Toinen köynnöksistä mahdollisesti aluksi paleltui tai kärsi liiasta auringosta parvekkeella, mutta nyt sekin voi jo ihan hyvin ja lehtiä on alkanut ilmestyä. Näistä talven yli selvinneistä on todettava, että kasvu on kyllä paljon nopeampaa kuin kaupasta ostetuilla viiniköynnöksillä. En muista, että olisivat koskaan tässä vaiheessa olleet vielä näin runsaita.





Mansikka kukkii edelleen ja ensimmäiset raakileetkin ovat jo kypsymässä, joten marjojakin on tänä vuonna luvassa. Orvokit ovat venähtäneet valtaviksi ja alkavat olla jo kaatumispisteessä. Olen ajatellut luopua niistä lähiaikoina, koska niitä ei kohta saa pidettyä siistinä ja kesäloma tappaa ne kuitenkin. Niillä on tapana myös kerätä tuholaisia puoleensa, joten ajattelin tänä vuonna olla ajoissa liikenteessä. Tilalle ajattelin hankkia pelargonioita tai ehkäpä harkitsen tuota mansikkaa, jos sopivia taimia löytyisi.





Parvekkeella talvehtinut pieni hortensiakin on kasvattavat valtavat lehdet ja monta uutta kukkaakin on tulossa. Erittäin iloisena ja innoissani seuraan minkä värisiä kukkia on luvassa! Innokas parvekepuutarhuri tunkee edelleen jokaisella ovenavauksella parvekkeelle ja katselee maailmanmenoa, josta yksinkertaisesti vain nauttii valtavasti! Eikä edes tee mitään pahaan tavalliseen tapaan; ainoastaan katselee ulos. Seurauksena on toki likaiset lasit, mutta pesemällä niistä selviää. Edellinen beaglemme oli kova tonkimaan istutuksia ja ruukkuja, mutta tämä jättää ne parvekkeella rauhaan; sisätiloissa on toki tätä tonkimisongelmaa kyllä ollut havaittavissa.



Kaikki muutkin hortensiat ovat pysyneet todella hyvin ja ovat kyllä viihtyneet vähän viileämissä paikoissa kuin viime vuonna. Kasteluahan ne joka tapauksessa vaativat, mutta liika aurinko on kastelun unohtajalle todella armoton. Murattipuolella on myös viherrytty lisää. Nurkassa oleva istutus on tosin niin varjoisassa paikassa, että kasvu ei ole kovin nopeaa, mutta yleensä loppukesästä muratit ovatkin parhaimmillaan. Amppelissa talvehtinut muratti sen sijaan sen kuin vaan rönsyilee. Toukokuussa on kyllä tullut uusia lehtiä aivan valtavasti!




Viimekesäinen pelargonikin on alkanut kasvattaa lehtiä yhä enemmän ja tuntuu hyvin viihtyvän murattien kanssa. Yrttipuolen istutuksia on vähän täydennetty uudella timjamilla sekä basilikalla. Aika mukavasti kuitenkin myös siemenistä istutetut yrtit ovat kasvaneet ja toivottavasti yritti-istutukset saataisiin kestämään ja tuottamaan satoa koko kesän; vaikka eihän ne uudet kaupan yrttiruukut tarvittaessa paljon maksa!



Oliivipuut ovat mainiosti kestäneet parvekkeella toukokuun lämpötiloja. Oliivit eivät ole hirveästi kasvaneet, mutta eivät näytä mitenkään kärsivänkään. Säiden lämmetessä alkanee varmaan sitten uusi kasvupyrähdys. Sitä odotellessa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti