Meidän villi nuorimies on päässyt hurmaavaan vuoden ja viiden kuukauden ikään. Toiveistani huolimatta aikuisuus ja rauhallisuus eivät tunnu lähentyneen. Kesäloman loppumetreillä aikuistuminen vaikutti oikein lupaavalta ja kotona oleminen oli hyvin rauhallista, mutta koulujen alkaessa paluu villiin arkeen oli taas läsnä. Edellisen koiran kohdalta muistan kyllä hyvin, kuinka aikuistumisessa tuli taantumaa ja täytyy varmaan vaan edelleen yrittää luottaa siihen, että kahden vuoden iässä tämäkin lopettaa pahimmat touhuilut.
Puuhastelut ovat saaneet uusia ulottuvuuksia, kun mitkään ovet eivät tunnu olevan esteenä. Kaapin ovet saa auki ja liukuovet siirretään sivuun. Maalla ollessa aukeaa tassulla väli- ja ulko-ovet ja niistä mennään vaan ulos halutessaan, jos ne eivät ole lukossa. Tytöt ovat alkaneet kiinnostaa erittäin paljon ja tyttöjen perässä karkuteille lähdetään mistään välittämättä. Siten on ollut helpompaa pitää kaveria hihnassa eikä hakea maalla naapurista tyttöystävän luota, mutta jos edellinenkin beagle oppi olemaan vapaana, niin kyllä tämäkin. Ja aiemminhan karkailu ei ollutkaan mikään ongelma. Hormonit hyrrää ja minkäs sille voi.
Ja se villiys, kyllä sitä muutenkin piisaa. Kävelyllä on hyviä päiviä ja hyviä hetkiä; ja sitten on päiviä, jolloin ei käytöstä pidättele mikään. Kai ne on ulkonakin ne tytöt ja muut kaikki muut mielenkiintoiset asiat. Ja sitten mennään! Välillä mietin, että mihin ihmeeseen katosi se oikein kiltti ja rauhallinen kaveri, joka meidän kotiin muutti runsas vuosi sitten. Sentään on todettava, että nyt kaveri sentään väsyy toiminnasta ja muiden koirien ja ihmisten tapaamisesta. Murrosiän ollessa pahimmillaan mikään ei väsyttänyt vaan aiheutti suorastaan päinvastaisen reaktion eli kotona riehuttiin sitten kahta kauheammin. Nykyisin kotona odottaa iltaisin yleensä sohvan patjat (se mitä niistä on jäljellä) pystyssä ilmeisesti pääsääntöisesti piilottelujen ja petaamisen jäljiltä, paloitellut luvalliset pahvit ja muut päivän aktivointipuuhat, alas kiskottu verho sekä henkarit, joita koristavat lukuisat hampaanjäljet. Jyrsintäpuoli on muuten onneksi vähentynyt, mutta kyllä sitäkin välillä ilmenee, kuten äskettäin ruokapöydän tuolien uutta muotoilua. Tarvittaessa sitten availlaan kaappeja tai vieraillaan eri tasoilla, jos niitä ei ole estetty. Aktivointipuuhansa kullakin, mutta vähitellen olisi kiva taas tulla kotiin, joka ei olisi päivän aikana täysin pöllytetty.
Kesällä tuli juhlittua vanhempien 40-vuotishääpäivää, jonne ostin sen 40 ruusua (taas niitä Plantagenin edullisia, jotka kestivät jälleen kerran sen kaksi viikkoa) ja kylläpä oli se määrä ruusuja aivan mahtava. Tiedä sitten saanko itse saman määrän ensi syksynä, mutta huhtikuussa toivon, että on todellakin juhlan hetki vaikka vaan sen kahden ruusun kera, kun nelitassu saa taas vuosia täyteen. Lapset ja eläimet; helpoimmat tavat saada elämänsä sekaisin.
Sitä kahden ruusun päivää odotellessa on kuitenkin todettava, että nykyään mukaan mahtuu sentään sellaisiakin kummallisia päiviä, kun kotiin tullessa kotona ei olekaan tapahtunut yhtään mitään. Valitettavasti yhtäläisyyttä näiden päivien kanssa ei ole vielä keksitty, mutta kaipa sitä lupaavampaan suuntaan ollaan menossa. Joskus olen havahtunut huvittavaan ajatukseen siitä, kuinka edellinen beagle vaan käyskenteli asunnossa päivät pitkät aivan vapaana tekemättä mitään pahaa. Yhtälailla silläkin oli takanaan hurjat ja villit nuoruusvuodet (ne kaksi) ja sitten se vaan loppui. Aikoinaan pistin kaikki vanhan koiran touhut eroahdistuksen piikkiin, kunnes tämä nykyinen muuttui kiltistä pennusta aivan samanlaiseksi pikkuhirviöksi. Nyt ei teini-iän lisänä ole onneksi eroahdistusta, mutta lopputulos on aivan sama. Jyrsitty koti ja sohvan riekaleet. Rakkaudesta beagleihin joutuu maksamaan kovan hinnan. Toivotaan, että kahden ruusun päivä on juhlansa arvoinen!
Puuhastelut ovat saaneet uusia ulottuvuuksia, kun mitkään ovet eivät tunnu olevan esteenä. Kaapin ovet saa auki ja liukuovet siirretään sivuun. Maalla ollessa aukeaa tassulla väli- ja ulko-ovet ja niistä mennään vaan ulos halutessaan, jos ne eivät ole lukossa. Tytöt ovat alkaneet kiinnostaa erittäin paljon ja tyttöjen perässä karkuteille lähdetään mistään välittämättä. Siten on ollut helpompaa pitää kaveria hihnassa eikä hakea maalla naapurista tyttöystävän luota, mutta jos edellinenkin beagle oppi olemaan vapaana, niin kyllä tämäkin. Ja aiemminhan karkailu ei ollutkaan mikään ongelma. Hormonit hyrrää ja minkäs sille voi.
Kesällä tuli juhlittua vanhempien 40-vuotishääpäivää, jonne ostin sen 40 ruusua (taas niitä Plantagenin edullisia, jotka kestivät jälleen kerran sen kaksi viikkoa) ja kylläpä oli se määrä ruusuja aivan mahtava. Tiedä sitten saanko itse saman määrän ensi syksynä, mutta huhtikuussa toivon, että on todellakin juhlan hetki vaikka vaan sen kahden ruusun kera, kun nelitassu saa taas vuosia täyteen. Lapset ja eläimet; helpoimmat tavat saada elämänsä sekaisin.
Sitä kahden ruusun päivää odotellessa on kuitenkin todettava, että nykyään mukaan mahtuu sentään sellaisiakin kummallisia päiviä, kun kotiin tullessa kotona ei olekaan tapahtunut yhtään mitään. Valitettavasti yhtäläisyyttä näiden päivien kanssa ei ole vielä keksitty, mutta kaipa sitä lupaavampaan suuntaan ollaan menossa. Joskus olen havahtunut huvittavaan ajatukseen siitä, kuinka edellinen beagle vaan käyskenteli asunnossa päivät pitkät aivan vapaana tekemättä mitään pahaa. Yhtälailla silläkin oli takanaan hurjat ja villit nuoruusvuodet (ne kaksi) ja sitten se vaan loppui. Aikoinaan pistin kaikki vanhan koiran touhut eroahdistuksen piikkiin, kunnes tämä nykyinen muuttui kiltistä pennusta aivan samanlaiseksi pikkuhirviöksi. Nyt ei teini-iän lisänä ole onneksi eroahdistusta, mutta lopputulos on aivan sama. Jyrsitty koti ja sohvan riekaleet. Rakkaudesta beagleihin joutuu maksamaan kovan hinnan. Toivotaan, että kahden ruusun päivä on juhlansa arvoinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti