maanantai 7. syyskuuta 2015

Neulo ja neuloen

Syksyn Neulo-lehtikin ehti tässä jo jokunen aika sitten ilmestyä. Ajattelin sitä vuoden verran katsoa ja kokeilla miltä vaikuttaa ja onhan se Novitan perusnumeroihin verrattuna aika ohkainen. Joistakin numeroista ja ohjeista olen tykännyt, mutta peruslehdet ovat kyllä huomattavasti odotetumpaa postia. Lehden paperikin on karkeampaa (ja halvempaa), kuten nykyään trendi tuntuu olevan. Viimeisin Koti & Keittiö -lehtikin oli tuota ohuempaa ja mattapintaista paperia, johon ovat jo monet lehdet siirtyneet. Sinänsä se ei toki haittaa, mutta kyllähän se vähän näissä kuvapainotteisissa julkaisuissa tunnelmaa latistaa, kun jotenkin kuvat on painettu täysin kiinni lehteen eli eivät heijasta ja tuo siten kuvaa irti lehdestä. Kyllähän se on on vähän kuin Pirkkaa lukisi...



Joitakin kivoja yksityiskohtia lehdessä oli tälläkin kertaa, kuten kivoja naisten neuleita. Niissä on kuitenkin sen istuvuuden kanssa vähän niin ja näin, että osuuko se sitten ihan kohdalleen vai ei. Kivoja pintoja ja kuvioita oli kyllä lehdessä mukana; palmikoista tykkään kyllä kovasti, mutta en ole oikein viime aikoina innostunut niitä itselleni neulomaan. Enemmän on ehkä muutenkin kiinnostus siirtymässä sisustusneuleisiin sekä töihin, jotka valmistuvat nopeammin. Ja jotka eivät sisällä palojen ompelemista yhteen. 







Tällä hetkellä on kovasti työn alla huiviprojekti, joka pitäisi saada valmiiksi hyvissä ajoin ennen viikon loppupuolta. Aina tulee haaveiltua neulomisajasta ja nyt kun on enemmän neulonut, niin täytyy kyllä sanoa, että ei sitä työkseen tekisi. Muutaman päivän, kun neuloo normaalia enemmän, niin kyllä se kropassa tuntuu. Niska on jumissa ja olo on kovin uninen ja sekava neulontaputken päätteeksi. Vaikka harrastuksesta nauttii, niin rajansa kaikella. Kyllä se yllättävän paljon voimille käy tai ehkä se on tuo deadline, kun pitää huvista huolimatta aikatauluja noudattaa. 


Huiviprojektista joka tapauksessa tulee mitä tulee. Kokeiluja kun ei vaan ehtinyt tehdä, niin pituus ja väritys on se mikä on. Paremmalla ajalla muitakin vaihtoehtoja olisi voinut kokeilla, mutta työssäkäynti häiritsee harrastusta. Ja muut harrastukset. Tuleepahan kuitenkin valmiiksi ja osallistuttua, mutta taidan jatkaa harrastustani valitsemallani linjalla ilman aikatauluja.

2 kommenttia:

  1. Pidän Neulo-lehdistä, kun ne eivät ole Novitan ohjeita vaan jonkun muun ja niihin ohjeisiin käytetään Novitan langat. Opin tekemään sukan kantapään eri tavalla juuri Neulo-lehdestä viime talvena (vaikos keväällä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Se on hyvä, että erilaisia tapoja on esillä, koska eri ihmisille sopivat erilaiset jutut. Tykkään katsella juuri niitä tekniikkavideoita, joista on sitten helppo myös valita itselleen tavoista paras.

      Poista