torstai 1. lokakuuta 2015

Huivihaaste suoritettu

Selviydyin minäkin huivihaasteesta eli huivilpailuista. Sain siis huivini neulottua ja postitettua ajoissa. Finaaliin en päässyt, mutta olen todella tyytyväinen, että sain työn ajoissa valmiiksi! Lisäksi oli mukavaa tehdä vaihteeksi jotain omaa ilman ohjeita. Siihen on valitettavan vähän aikaa nykyään...


Minulla oli myös viime syksynä tällaista samankaltaista väsymystä, jota en ymmärrä ollenkaan. Asioihin on vaikea tarttua ja saada mitään aikaiseksi; tai ehkä minulla on vaan liikaa harrastuksia viemässä aikaa iltaisin ja viikonloppuisin. Kaikkea kun on ehdittävä tekemään! Joka tapauksessa valmista tuli ja aikaa olisi tarvittu enemmänkin, jotta olisi päässyt paremmin kokeilemaan huivin leveyttä ja pituutta sekä väriyhdistelmiä. Joki-lanka on myös vähän sellaista, että koskaan ei oikein tiedä mitä lankaa sieltä milloinkin tulee! Se on toisaalta langan ja tämän työn ideakin, että värit ovat samat, mutta kuvio ja järjestys vaihtuu. Puolivälissä työtä käänsin Joki-langan kolme väriä peilikuvaksi. Pituutta tuli runsaasti, koska huivin tein kuvassa olevalle sidonnalle. Leveys olisi siten voinut olla pienempikin, mutta tällainen tästä tuli tällä kertaa.


Hienot finaalityöt ovatkin jo esillä Yhteishyvän sivuilla ja satojen osallistujien joukkoon varmasti mahtuu paljon mielenkiintoisia juttuja. Toivottavasti myös muita töitä on jossain vaiheessa esillä! Pitäisi tosiaan siirtyä vähän pienempiin töihin, jotta pääsisi taas käsiksi luovempiin hommiin. Se taas on haasteellista, kun todellakin kaikenlaista muutakin pitäisi tai haluisi ehtiä ja tällöin on taas mukavampaa jatkaa iltaa neuloen työtä, jossa tietää mitä tekee. Pitää varmaan siirtyä kahden keskeneräisen työn menetelmään, jossa toinen voi olla se vaativampi. Kovasti olen yrittänyt päästä keskeneräisistä töistä kokonaan eroon (huonolla menestyksellä; saumat odottavat ompeliaansa), mutta ilmeisesti jonkinlaista paluuta siihen täytynee alkaa suunnitella. Sen verran mukavaa on käyttää enemmän sitä neulojan suunnittelupuolta!


2 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että osallistuit huivikilpailuun ja harmi, kun se ei päässyt finaaliin, sillä tuo on nätti noilla väreillä ja 10 parhaan joukossa on vain yksi värikäs huivi eli se räsymattohuivi.
    Mielestäni syksyllä ja talvella tarvitaan värejä kuin vain mustaa, valkoista ja harmaata.
    Katsotaan, minkä ohjeen laittavat joulukuun numeroon äänestyksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen ihan samaa mieltä väreistä! Lisäksi ajattelin huivin jotenkin syksyyn ja silloin siihen ehdottomasti kuuluu myös keltainen ja oranssi. Turvallisinta ja tylsintä on valita kaikki sävy sävyyn; räsymatot ovat aivan ihania! Toivottavasti kuvaavat paljon eri huiveja mitä kilpailuun saapui. Olen niin tyytyväinen, että sain huivin valmiiksi eikä jäänyt vain suunnitelmaksi!

      Poista