lauantai 30. tammikuuta 2016

Kevät, kevät ja kesä! - langat ja ohjeet

Kevättalvi on jo niin pitkällä, että Novitan kevät-numerokin on jo ilmestynyt. Mielestäni numero oli nyt ihanan talvinen eli ei vielä siirretty puuvillaan ja kesään. Itse en juuri välitä puuvilla- ja kesälangoista vaan tykkään villasta ja villasekoitteista, kuten varmaan moni muukin, joten talvisuus oli oikein tervetullutta! Ja keskellä talveahan tässä kuitenkin ollaan!


Tykkäsin kovasti lehden väreistä ja tosiaan talvipainoitteisista langoista, vaikka neulon kyllä siis kesät ja talvet. Olen kovin innostunut sukista ja niitäkin onneksi lehdessä piisasi. Sisustusneuleita olisi voinut taas olla enemmänkin, mutta kaikkea ei voi aina olla tarpeeksi. Tällä hetkellä vähän välttelen saumoja, joten jätän mielelläni kaikki sellaiset neuleet väliin. Turha kai mainita, että saumaneule olisi odottamassa kokoon kasaamista...



Merihenkisiä neuleita oli myös kivasti mukana, kuten myös vanha tuttu Jacques Cousteau -pipo. Nopeasti vilkaistuna ohje vaikutti aivan samalta kuin pari vuotta sitten, mutta näitä pipoja voin lämpimästi suositella. Nyt pari talvea käyttäneenä voin todeta, että ovat aivan parhaimmat! Neuloin niistä vähän ohjetta pidemmät, että korvat saa kunnolla peittoon. Kovasti kyllä tätä pipoa suosittelen! Tykkäsin myös lehden toisesta merihenkisestä pipomallista. Myös rahinpäälliset olivat palanneet. Yhden sellaisen jo tein muutama vuosi sitten ja toinen odottaa edelleen tekemistä. Jospa tänä keväänä ryhdistäytyisin ja saisin sen tehtyä; samalla vapautuisi paljon tilaa lankalaatikkoon.



Uusista vyötteistä oli lehdessä mukava juttu. Nyt vyötteissä on mukana omat värit sesonkilangoille (vaaleansininen), klassikoille (harmaa) sekä luonnonkuiduille (beige). Oikein hyvä idea! Sen verran kävin jo uusiin lankoihin tutustumassa, että totesin, ettei aivan must-hankintoja tänä keväänä ole. 7 Veljestä Polkan pinkki-kanerva oli aika kiva sekä Nalle Gardenin violetti ja pinkki. Kovin tarkkaan en lankahyllyä ehtinyt tutkia, joten täytyy tehdä vielä tarkempi visiitti!


Muilta osin on oikein mukavaa, että perusvärit kuten keltainen ja oranssi tekevät paluun lankakarttoihin. Erityisen ihanaa on se, että asiakkaita kuunnellaan. Itse rakastan punaisen ja violetin eri sävyjä. Niitä toivoisin aina löytyvän ja jokaiselta muultakin neulojalta löytyy varmasti omat toiveensa. Lisäksi onneksi on raitalangat, joissa värejä saa monta kerralla. Niissä on usein myös aivan ihania värejä, joita toivoisi löytyvän sellaisenaankin!


Lehdessä oli mukana myös ohje keväisiin Anelmaisiin. Ne ovat kyllä kovin ihania ja varmaan suosituin sukkamalli tällä hetkellä. Itseäni ei ainakaan niiden värikirjo ja määrä häiritse millään tavoin, vaikka joitakin se tuntuu villasukkapalstoilla tuskastuttavan. Sukkamuoti tulee ja menee; aina joku on in. Sitä paitsi ovathan nämä kaikissa eri väreissään aivan ihania!

Seuraava numero taitaakin olla sitten se perinteinen pastelli- ja pitsinumero. Kevätnumero oli mukavasti välttynytkin pastelliselta otteelta. Kyllä nämä kunnolliset ja runsaat värit jotenkin sopivat tähän talveen mukavammin! Kokeillaan sitten maaliskuussa josko pastellit jo toimisivat vai voisiko ne vähitellen jo unohtaa kokonaan... Ja kohtahan taas odotellaan jo syksyn ihania värejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti