torstai 21. heinäkuuta 2016

Aktivointia


Kevään ja kesän mittaan olen taas hankkinut koiralle uusia aktivointileluja sekä ruokailuun että muuhun puuhailuun. Yksinolo-ongelmissa on tapahtunut edistystä parempaan suuntaan, mutta aina mukaan mahtuu takapakkia sekä huonompia päiviä. Hyvin menneen viikon jälkeen voi tulla huonoja päiviä ja luvattoman huonon viikon jälkeen hyviä. Jyrsintäongelmista ollaan aika hyvin päästy eroon ja tuhoamispuoli on ollut suhteellisen hyvin kontrollissa vanhojen tavaroiden kanssa, uudet vaativat aina vähän siedätyshoitoa. Oopperaharrastus eli ulvominen taas vaihtelee; hyviä päiviä, huonoja päiviä.

Ulvomisongelma on tosiaan hankala. Ulvomisella kun kutsutaan muita laumanjäseniä, se ei sinällään ole koiralle väärää toimintaa, mutta eihän sitä kukaan voi tietenkään jaksaa kuunnella. Meillä ei ole tietoa milloin ulvontasessiot ovat alkaneet, ehkä tänä keväänä tai ehkä koko ajan. Tallennusten perusteella välillä ei ulvota ollenkaan, välillä kolme minuuttia ja joskus valitettavasti parinkin tunnin ajan (sisältäen toki onneksi taukoa). Pyrkimyksenä on saada koira rentoutumaan ja nukkumaan päivisin, joten olemme iltaisin lisänneet aktivointia eli lähinnä koulutustehtäviä sekä pientä aivopuuhaa esim. ruoan etsintää. Kävimme myös keväällä arkitokossa, joka oli sekä meistä että koirasta todella hauskaa. Yritämme löytää jonkun kurssin myös syksyksi, koska koulutuksella oli todella hyviä vaikutuksia koiran käytökseen yksin ollessa, mutta myös muutenkin. Yksinoloharjoituksia olemme myös tehneet iltaisin uudella innolla. Myös iltojen aktivointipuuhilla on ollut hyviä vaikutuksia. Sopivan rajan löytäminen on vain haastavaa, sillä esim. koirapuisto ei meillä sovellu, vaan aiheuttaa usein seuraavana päivänä riehumista kotona. Paitsi, jos kyseessä on beagletapaaminen!


Keväällä hankin koiralle muiden erilaisten aktivointilelujen lisäksi Northmaten Green-aktivointiruokakulhon, josta syödään nykyään aamiaisraksut. Koira käyttää siihen todellakin kuppiruokaa enemmän aikaa ja aluksi sen käyttäminen oli koirasta todella hauskaa. Alkuinnostuksen jälkeen tuli selvästi protestivaihe siitä, että tarvitseeko syömisen olla näin hankalaa. Emme antaneet periksi ja aamiaisraksut tarjoiltiin vain ja ainoastaan Green-kulhosta. Näin myös protestivaihe meni ohi ja näin raksut syödään nykyään ihan normaalisti Greenistä. Koira on iltaisin barf-ruokavaliolla, joten ruokatarjoilu on jo luonnostaan aivan erilainen. Kulho on aika suuri, mutta toisaalta tarjoaa siten myös koiralle haastetta pidempään. Kulhon hyvä puoli on se, että sen voi pestä myös koneessa ja se kestää myös jonkinlaista pureskelua; ei kuitenkaan varmasti kannata jättää kulhoa koiralle päiväksi pureskeltavaksi. Aamiaisannoksen syömiseen kuluu varmasti ainakin noin 15 minuuttia ja se pähkäily vie kyllä kaverilta energiaa!


2 kommenttia:

  1. Minulla oli tuota vastaava kissojen aktivointikuppi. Toimi hyvin. Valitettavasti jouduin luopumaan juuri rakkaasta kisusta. :( Kuppi menee kaverin kissojen käyttöön. Meilläkin oli muuten protestivaihe kupin kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tällaista myydään myös kissoille! Tämä on kyllä hyvä! Ikävä kuulla, että jouduit luopumaan kissakaverista...

      Poista