tiistai 18. lokakuuta 2016

Rivendell

Tein alkusyksystä miehelle lahjaksi syksyiset sukat, joissa on värimaailma kuin suoraan Sormusten Herran Rivendellistä. Siitäpä nimi näille; syksyn sävyjä suoraan kasveista, mutta myös tämän vuodenajan mausteisuutta ja tunnelmaa.


Sukissa on vuorotellen kahta erilaista 7 Veljestä Raita-lankaa. Toinen ruskea-harmaa on valikoimassa edelleen, mutta petrooli-keltainen-oranssi-punainen on jo poistunut. Samanlaista lankaa on myös Nallena ja olenkin niitä poistomyynnistä haalinut, koska värit ovat niin mahtavat; ja kyllähän niistä myös neuloessa kaunista syntyy. Pienenä mausteena taas raitasukissa oli neljä kerrosrivinousuraitaa ilman sen kummempia krumeluureja.


Itse yllätyin harmaa-ruskean Raita-langan kauneusta. Sen kerä ei kaupan hyllyssä muiden ihanuuksien seassa vaikuta kovin mielenkiintoiselta, mutta käytännössä oli kyllä aivan huippulanka. Sain siitä jo ideoita heti muihin töihin; tätä täytyy vielä hamstrata pari kerää, sitten kun on poistumassa valikoimista.


Olen myös kovasti tykästynyt 7 Veljekseen näissä sukkaprojekteissa, kun sen kanssa työskentely tuntuu niin helpolle. Langan paksuus on miellyttävä ja työ tuntuu etenevän myös nopeasti. Ja kun värit osuu vielä nappiin, neulominen on mitä parhainta! Valmiit sukat ovat ihan perussukat, mutta syksyn väriloisto on kyllä näillä väriyhdistelmillä aivan kohdallaan!



2 kommenttia: