keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kevät ja narsissit

Vielä ehti parin ruukun verran hankkia uusia narsisseja näin maaliskuun puolella. Kohta lasitetulla parvekkeella alkaa olla narsisseille aivan liian lämmintä, mutta vielä on luvassa viileämpiä öitä, joten pysyvät sitten nämä ihanuudet mukavan virkeinä!


Tänä vuonna en ole huomannut kovinkaan paljon narsissitarjouksia, mutta ihan kohtuuhinnalla niitä sai pari saviruukullista. Sijoittelin ne taas varjoon, jotta kukkivat mahdollisimman pitkään. Myös orvokkeja oli ilmestynyt Plantageniin, mutta vielä ei ollut mitään tarjouksia. Niitä on varmaan seuraavaksi vuorossa pari ruukullista!


Meillä on koira alkanut taas päivystää parvekkeella. Beagle haluaa sinne joka kerta, kun jokainen käy oven lähettyvillä. Nyt kun on taas valoisaa ja lämmintä, siellä jaksaa katsella vaikka kuinka kauan. Talvella kyllä kävi siellä aina välillä, mutta viihtymisestä ei voinut kyllä puhua. Nyt on tilanne aivan toinen, mutta kukapa siellä nyt ei viihtyisi!




Vielä pitäisi vähitellen siivota lyhdyt ja kynttilät parvekkeelta pois kesäsäilöön, mutta jotenkaan en ole sitä vielä raaskinut tehdä. Ehkä odotan tällä kertaa seuraavia kasveja talvisäilöstä tai sitten niitä orvokkeja. Pimeät illat (ja päivät!) ovat nyt joka tapauksessa päättyneet!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti