keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Big Little Lies

Talven ehdottomasti parhaimpiin sarjoihin kuului HBO:n Big Little Lies. Harmi vain, ettei se ollut kuin seitsemän jakson pituinen, sillä sitä olisi mielellään katsellut lisääkin. Täysin poissuljettua sarjan jatkuminen ei ilmeisesti ole ja toivottavasti siitä saataisiin vielä lisää erinomaista tarinaa aikaiseksi. Huikeiden näyttelijöiden lisäksi oli mahtavaa nähdä taas pitkästä aikaa David E. Kelleyn luoma huippusarja. Silloin 1990-luvullahan David E. Kelley oli todella monen sarjan taustalla, mutta viime vuosina on ollut hiljaisempaa. Nyt sekin on korjattu.

Credit: hbonordic.com
Alkuun vähän ajattelin, että Big Little Lies saattaa olla vaikeuksissa liian tunnettujen näyttelijöiden kanssa. Nicole Kidman, Reese Witherspoon, Laura Dern ja Shailene Woodley on aika paljon, mutta onneksi olin väärässä. Heti ensimmäisestä jaksosta alkaen kaikki istuvat täydellisesti rooleihinsa ja Montereyn maailmaan. Big Little Lies perustuu Liane Moriartyn kirjaan ja sarjan tarina toimii erittäin hyvin. On hienoa, että sarjaa ei ole turhaan venytetty eikä myöskään hoputettu. Se on sellaisenaan täydellinen ja seitsemän jaksoa on sille aivan täydellinen pituus. Seitsemässä jaksossa ehtii tutustumaan Montereyn ekaluokkalaisten äiteihin ja heidän taustoihinsa sekä salaisuuksiinsa, aiheuttaa pikkukaupungissa valtavasti riitoja ja ristiriitoja, selvittää raiskauksen menneisyydestä ja syyllistyä murhaan. Kuulostaa paljolta, mutta Big Little Liesissa koko homma pysyi täysin kasassa.

Credit: hbonordic.com

Credit: hbonordic.com

Parikymmentä vuotta sitten tuli vierailtua Montereyssä ja oli ihana sinne palata, vaikka omalla reissullani en tätä Big Little Liesin Montereytä niinkään nähnyt. Monterey oli aivan huikean kaunis paikka ja eniten siitä tulee mieleen kalastuskaupungit ja laiturit sekä lukuisat merileijonat, jotka joskus ovat vallanneet koko Montereyn sataman. Kalastusmaisemia ei Big Little Liesissa kovin paljon ehditty nähdä, mutta Monterey lienee muuttunut vuosien varrella varakkaamman väen paikaksi eikä kaikkeen tietystikään lyhyt ruutuaika riitä. Big Little Liesin ainoa huono puoli olikin se, että se oli minisarja. Toisaalta se juuri sarjasta täydellisen ja tavallaan en sitä lisää toivo, ellei se ole toteutettu yhtä laadukkaasti. Se taas on tietenkin täysin mahdollista. Televisio on niin kovassa arvossa nykyään, että siellä haluaa esiintyä aivan kaikki.

Credit: hbonordic.com

Big Little Lies on kokonaisuudessaan katsottavissa HBO Nordicilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti