tiistai 9. toukokuuta 2017

Kevätostoksilla

Kevät ja kukkakaupat = menoa. Olen käynyt ostoksilla jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja aina vaan löytyy uutta ja ihanaa. Tämä kesä piti pitää parvekkeen kanssa vähän taukoa, mutta kävikin niin, että parvekkeiden huoltokierros siirtyy ensi vuodelle, joten parvekkeen suhteen on tänäkin vuonna vapaat kädet. Ja voi että olin tästä tiedosta helpottunut!


Joka tapauksessa meillä on paljon monivuotisia kasveja, jotka viettävät talven sisätiloissa ja kesät parvekkeella, eli tyhjänä parveke ei  missään nimessä olisi ollut. Monet murateista myös selvisivät talvesta joko meillä kotona tai vanhempieni autotallissa, mutta enhän minä ilman uusiakaan voinut olla. Ensin oli tietysti korvattavat kuolleet muratit istutuksista ja suuntana oli tänäkin vuonna taas Hongkong, josta viime vuonna tuli kahmittua niitä hyvällä tarjouksella. Ja niin nytkin! Tänä vuonna tuli hankittua kirjavalehtisiä ja ne ovatkin nyt kivaa vaihtelua klassisiin yksivärisiin, joita olen suosinut viime vuodet.


Bauhausista löysin taas erittäin suurilehtisiä muratteja, jollaisia ostin sieltä viime kesänä pari kappaletta. Se kasvoi kesällä valtavaksi ja selvisi myös talvesta. Hankin näitä suurilehtisiä edellisen istutuksen kaveriksi, sillä se on kyllä melkoisen näyttävä parvekkeella eikä tilaisuutta vaan voinut jättää käyttämättä.



Bauhausista en päässyt pois ilman hortensiaa. Tiesin niiden olevan tarjouksessa, mutta ne olivatkin todella suuria ja runsaskukkaisia. Ja tietysti sinisiä! Pakko oli yksi kotiin tuoda, ei auttanut mikään. Ja löytyi Bauhausista se laakeripuukin; ja halvalla. Lisäksi löytyi saviruukkuja ja lautasia, istutusruukkuja multaa jne. eli kaikkea kotiin ja puutarhaan. Aiemmin huhtikuussa ehdin jo investoida violetteihin kastelukannuihin, joita ilman en vain voinut kotiin lähteä. Kevät tekee ihmisen hulluksi; ja aivan erityisesti viherhulluksi.


Ja oli kyllä sitten istutettavaakin! Mutta mikäs kevät se sellainen olisi, jos sitä puuhaa ei olisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti