keskiviikko 30. elokuuta 2017

Elokuu parvekkeella

Elokuun lopussa on syksyäkin vähän ilmassa. Viime päivinä oli varsinkin aamuisin aika lailla viileää, mutta ilmeisesti elokuun tavanomaisista säistä saadaan jatkossa nauttia ainakin jonkin aikaa. Elokuu sinänsä oli ihan lämmin, mutta kyllä helteet ja pitkät lämpimät jaksot jäivät tältä kesältä väliin. Olen kuitenkin kesään ihan tyytyväinen, sillä mitenkään jäätävää ei mielestäni ollut ainakin erityisen pitkiä jaksoja. Ja ainakin parvekkeella viihdyttiin hyvin!

Pelargonit kukkivat ja parvekkeella kaikkialla vihertää. Monet kasvit ovat kasvaneet erittäin paljon ja kastelu on ollut maltillista koko kesän. Mikään kasveista ei ole kuollut eikä tänä kesänä parvekkeella ole ollut oikeastaan minkäänlaista tuholaisongelmaa. Kasvit ovat myös kestäneet kesää erittäin hyvin, koska ne eivät ole välillä päässeet pahemmin kuivumaan, mikä on yleensä ollut jokakesäinen riesa. Kasvien kannalta kulunut kesä on ollut mitä mainioin!


Viime viikon kylmien öiden myötä parvekkeen lasit on jo suljettu tältä kesältä. Välimeren kasvien suhteen täytyy vähän tarkkailla säitä ja tuoda arimmat kasvit vähitellen sisään. Viikunat täytynee siirtää sisätiloihin aika nopeasti säiden jäähtyessä samoin kuin ihmeköynnökset. Oliivipuut kestävät viileää paremmin ja voivat hyvin viettää parvekkeella vielä syyskuun. Oliivipuista varsinkin isompi on kasvanut tänä kesänä paljon. Tänä vuonna en leikannut niitä keväällä, mutta ensi keväänä voisi taas kokeilla maltillista leikkaamista. Uudet oksat kasvavat pitkiksi roiskoiksi ja leikkaaminen taas tekee oliivista kauniin ja tiivimmän.

Ihmeköynnökset ovat kasvaneet parvekkeella tänä kesänä aika vähän. Molemmat kasvit ovat kyllä tehneet lehtiä ja nyt taas kukkivat, mutta kokoa ne eivät kyllä ole kasvaneet. Luultavasti molemmat ruukut ovat taas aivan täynnä juuria ja kasvit pitää ensi kesänä istuttaa isompiin ruukkuihin. Myös viikunat täytynee ensi kesänä istuttaa uusiksi, jos vain toivottavasti selviävät talvesta työhuoneessa. Ne ovat kasvaneet todella hyvin kesän aikana ja toivon kovasti, että työhuoneessa on niille sopiva talviympäristö!


Taas kesän lopuksi keväällä ostettu terassihortensia on tehnyt nuput. Tässä vaiheessa se ei niitä enää parvekkeella ehdi avata, sillä viilenevä sää ei tilannetta auta. Sisätiloissa taas eivät nuput jaksa aueta. Viimevuotinen hortensia sentään kukkii pienin kukkasin ja kai näitä kaunottaria täytyy taas koittaa talvettaa. Myös poikani viimetalvinen joulukuusi on edelleen elossa parvekkeella ja on siinä nyt vähän vihreää latvaakin. Katsellaan onko siitä taas loppusyksystä joulukuuseksi!



Murattipuolella on elokuu vaan niin kaunista, vehreää ja vihreää. Näitä katsellessa lähestyvät talvi kyllä harmittaa, sillä syksyllä muratit ovat parvekkeella parhaimmillaan. Voi kun ne kestäisivät siellä talven yli! Loppusyksystä ne on taas vietävä suojaan talvelta ja toivotaan, että taas ensi keväänä pääsisi niistä taas parvekkeella nauttimaan!


Loppukesästä ehtii vielä siis hetken nauttia, mutta vähitellen pitää aloitella syystoimet. Päivät pysyvät lämpiminä lasitetulla parvekkeella vielä pitkään, mutta yöt kyllä viilenevät kuten ulkonakin. Niin se taas mennä vierähti tämäkin kesä.









2 kommenttia:

  1. Mukava oli taas lukea kesän kuulumisistasi parvekkeella. Syksy tekee tuloaan, mutta monella meistä parveke elää vielä täysin kesäaikaa, ainakin vihreyden perusteella. Tuo seinälle kiipeävä muratti on kyllä uskomattoman hieno! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muratti on aivan ihana ja tänä vuonna se saatu aika hyvin kiipeilemään köynnösritilää pitkin ilman pahempaa seinään takertumista. Näin syyskuussa kesä parvekkeella on parhaimmillaan!

      Poista