tiistai 12. syyskuuta 2017

Keijunkukka - pala syksyä parvekkeelle

Ison lyyraviikunan kera raahasin Plantagenista kotiin myös useamman keijunkukan. Ihastuin niihin viime syksynä, joten ne olivat aivan ehdoton hankinta tänäkin vuonna. Kaikista perennoista oli myös alennushinta, joka oli oikein mukava juttu, sillä mitenkään erityisen edullisia keijunkukat eivät normaalihinnaltaan ole. Ne ovat toki niitä perennoja, joita joku voi pihallaan ihastella myös seuraavana vuonna. Parvekeolosuhteissa ne eivät juurikaan taida talvehtia, ellei tietysti luvassa ole todella lämmin talvi. Ja sepä sopisi minulle hyvin!


Keijunkukkia oli tarjolla useampaa väriä, mutta valitsin luonnollisesti suosikkini oranssin. Se on kerta kaikkiaan aivan vastustamaton! Harkitsin myös ostavani violetin, mutta se on niin tumma, että sitä voi melkein kutsua jo mustaksi. Oranssinpunaiset sävyt sopivat minulle parhaiten ja päädyin vain niihin.



Ostin samalla myös pari koristekaalia. Ne eivät juurikaan ole tarjouksessa myöhemmin, joten ajattelin ostaa ne siinä samalla. Ne eivät muutenkaan kestä kovinkaan kylmiä säitä, joten mukavampi niistä on nauttia jo näin alkusyksystä. Kanerville en vielä lämmennyt enkä sypressillekään, mutta hyvissä ajoissa ne on taas ostettava. Viimeistään syyskuun lopussa on käytävä kanervaostoksilla, sillä usein lokakuussa ne ovat jo loppu. Kanervat ovat siitä ihania, että ne kestävät väriensä kanssa sinne narsisseihin saakka. Mutta odotellaan vielä hetki!


Ei parvekkeellani ole kyllä tilaakaan kanerville toistaiseksi. Tällä hetkellä parvekkeellani kukkivat pelargonit ja sievässä sovussa siellä nököttävät myös keijunkukat viikunoiden, oliivipuiden ja ihmeköynnösten kanssa. Viime viikolla jo ajattelin, että täytyy siirtää viikunat sisätiloihin, kun yölämpötilat laskivat jo alle kymmenen asteen. Yölämpötilat kuitenkin taas kohosivat, mutta pikkuhiljaa alkaa olla aika siirtää Välimeren kasveja sisälle. No, pääseväthän sitten keijunkukat paremmille paikoille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti