perjantai 22. joulukuuta 2017

Marraskuu parvekkeella

Minulla tuppaa aina loppuvuosi ruuhkautua. Tänä vuonna olin vielä marras- ja joulukuussa pari viikonloppua töissä normaalin työviikon lisäksi, joten muu elämä on ruuhkautunut tänä syksynä edellisiä pahemmin. Tämä vuoksi eletään vielä hetki marraskuussa, vaikka joulukuukin on kohta ohi. Ehkä ensi vuonna pystyn taas raivaamaan itselleni aikaa enemmän, tai ainakin yritän niin.


Parvekkeella oli marraskuussa todella kaunista. Joskin lähes aina pimeää ja erittäin märkää säätä, niin kuitenkin ne valoisat hetket, kun parveketta on päässyt ihailemaan, on ihania värejä ainakin piisannut. Lämmin syksy pitää värit kauniisti tallessa. Muratit ovat tummanvihreitä ja syyskasvit ovat vielä parhaimmillaan. Mansikoissa oli vielä ruskan värejä, mutta vähitellen lehdet alkavat kuivua, mutta tuovat kuitenkin mansikoille samalla suojaa talvea vastaan. Toivottavasti pärjäävät taas parvekkeella talven yli.


Muratit ovat melkein marraskuussa parhaimmillaan. Kesä kun oli sateinen, muratit ovat päässeet rönsyilemään oikein kunnolla ja lämmin syksy on pitänyt oikein mahtavassa kuosissa. Nehän pärjäävät parvekkeella aivan mainiosti pidempiin pakkasiin saakka. Siitä eteenpäin talven yli selviäminen riippuu täysin talven kylmyydestä ja kestosta; toivon siis mahdollisimman lyhyttä ja lämmintä talvea...


Lyhdyt tuotiin parvekkeelle jo oikeastaan putkiremontin myötä, kun vinttikomeroomme tuli raivata hieman tilaa. Kynttilät lyhdyissä ovat oikein ihania jo aiemmin syksyllä ja poika niitä säännöllisesti käy sytyttämässä melkein joka ilta. Kevään ja valon myötä ne kynttilät sitten unohtuukin sekä sisällä että ulkona!


Pari pientä hankintaa tein parvekkeelle myös marraskuussa. Hong Kongista löysin aivan mahtavan kokoisen sypressin, joka taisi maksaa noin kymmenen euroa. Tuoksu on ihana ja kasvi todellakin massiivisen kokoinen sekä kaunis. Ihanaa vihreyttä parvekkeelle!


Myös pari hyasinttia saapui parvekkeelle. Rakastan hyasintteja, mutta olen niille niin allerginen, että en voi niitä enää sisätiloihin tuoda valitettavasti ollenkaan. Onneksi ne voivat kuitenkin ihastuttaa parvekkeella ja viileällä ne viihtyvätkin siellä pitkään. Ne eivät parvekkeen viileydessä ehkä aukea, mutta kauniita ne ovat nupullisinakin muiden sipulikukkien tapaan!


Marraskuu oli siis värejä täynnä! Ja niitä kyllä kaipaakin sekä valoja; olen itse ainakin innostunut tänä vuonna kaikenlaisista valoista ja niitä on ollutkin joulukuu täynnä!

tiistai 5. joulukuuta 2017

Novitan kevään lankartta tutustuttavana

Novitan kevään lankakartta on julkaistu ja hyvin ajoissa ollaankin menossa kevättä kohti. Joitakin lankoja on jo saatavilla ja loput tulevat myyntiin sitten tammikuussa syksyn lankojen alennusmyyntien jälkeen. Alennusmyyntejä odotellessa voi siis vähän tutustua tulevaan!



Yleisilme keväässä on hailakampi kuin ihanien syksylankojen, mutta näinhän se yleensä menee. Ja olenhan itse täysin syksyihminen. Joukkoon toki mahtuu kivoja uutuuksiakin ja ihan hyvä omien lankavarastojen kannalta, jos kevätlankoja ei tarvitse niin paljon hamstratakaan. 7 Veljestä Pohjola -lanseerattiin jo syksyllä ja muutaman värin ehdin sitä jo hankkiakin. Kiva ja kaunis lanka tämä uutuus! 7 Veljestä -langan uutuusvärit ovat marjapuuro ja jää. Multiraitaan ei tule uusia värejä, mikä on vähän harmi, koska se on ollut mielestäni todella kiva ja kaunis lanka; toisaalta värit ovat nytkin ihanat! Yhtä lailla Polariksessa värit pysyvät ennallaan. Aurorassa vaihtuu kaikki värit ja luvassa ovat kallio, puro, lähde, lupiini ja kanerva. Näistä kaksi viimeistä vaikuttavat oikein mielenkiintoisilta. Myös Raita uusiutuu kokonaan ja uudet värit ovat ulappa, tori, mausteet ja dyyni. Näistä mausteet vaikuttaa aivan ihanalle!


Nallen uutuusvärit ovat jäätikkö ja freesia. Nalle Gardeniin tulee uutuuksina taas ruusutarha ja sinikello. Garden on omaan makuuni vähän vaalea sekä hailakka ja myös Taika-langan kesäilme menee siihen suuntaan. Uusina väreinä Taikaan tulee usva ja nummi. Syksyllä varmaan sitten on taas enemmän väriä luvassa. Kokonaan uusi lanka on Nalle Pelto, joka muistuttaa vanhaa pilkkulankaa, jota oli aikoinaan tarjolla myös 7 Veljestä -langassa. Tykkäsin siitä kovasti ja toivottavasti näitä näkee pian myös kaupoissa millaisesta langasta on nyt kyse. Pelto-langan värit ovat apila, kukinta, timotei, kaste ja karhunvatukka. Näistä erityisesti karhunvatukka kiinnostaa näin etukäteen sekä apila. Venla jatkaa ennallaan ja Isoveli samoin, uutuutena ainoastaan sama vaaleansininen jää kuin muissakin.


Tutut kesälangat palaavat valikoimiin ja tarjolla on taas mm. puuvillaa lähes samoissa tutuissa väreissä kuin aiemminkin. Nordic Wool, Nordic Wool Flow ja Alpaca Wool jatkavat myös ennallaan. Kokonaan uusia lankoja ovat Laine ja Strömsö, joista jälkimmäisen voisi kyllä kaupassa katsastaa mitä kaikkea siitä voisi tehdä.



Mutta näin. Ei muuta kuin kevättä kohti! Koko lankakartta on nähtävissä osoitteessa www.novitaknits.com.

Kuvat: Novita