sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Yrttiviljelykset

Kevään mittaa on erilaiset yrttiviljelmät taas koristaneet keittiön ikkunalla. Välillä on ollut jo aika täyttäkin, mutta mieheni käyttää yrttejä aktiivisesti ruoanlaitossa, joten vaihteluakin on. Pohjoinen ikkuna on joillekin yrteille kevättä ja kesää lukuun ottamatta liian pimeä, mutta osa yrteistä selviää pidempäänkin. Päämäärähän niissä kuitenkin on syödä ne jossain vaiheessa kokonaan pois.

Tänä keväänä on kokeiltu myös kasvattaa herneenversoja ihan kaupasta ostetuista kuivaherneistä. Niitä vain liotetaan päivän verran vedessä ja kylvetään. Ja oli kyllä onnistunut kokeilu! Kasvavat nimittäin aivan hetkessä ja versoja on riittänyt syötäväksi vaikka kuinka pitkään. Ja ovat myös aika hauskan näköisiä!


Perinteisellä kevätvierailulle Ikeaan ei löytynyt tänä vuonna niitä komeita rosmariineja, joita siellä yleensä keväisin myydään. Jostain syystä huhtikuun lopussa ei kevään kasvivalikoimaa ollut juuri ollenkaan, joten ilman niitä on nyt pärjättävä. Onneksi edullisia rosmariineja ja muita yrttejä myyvät nykyään monet muutkin kaupat ja valikoimaa voi täydentää hienoilla kookkailla yrteillä vaikka omassa ruokakaupassa. Kaikenlaiset viheristutukset ovat nyt tosiaankin in ja valikoima sen vuoksi kasvanut aika hyväksi. Vihermaailma on kiva harrastus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti